Washington Capitals kaappasi maaliskuussa siirtorajan himoituimman pelurin St. Louis Bluesin tähtipuolustajan Kevin Shattenkirkin vaihdossa hyökkääjä Zach Sanfordiin, Brad Maloneen ja ensimmäisen kierroksen ehdolliseen varausvuoroon.

28-vuotias jenkkipuolustaja aloitti Capitalsin riveissä vahvasti, kun 19 otteluun mies keräsi tehopisteet 2+12.

Pudotuspeleissä paljastui kuitenkin karu totuus.

Tähtihankinta osoittautuikin pehmeäksi, kiekollisesti epävarmaksi ja tehottomaksi pelaajaksi.

Shattenkirk on tehnyt kahdeksassa pudotuspeliottelussa vain kolme syöttöpistettä ja hänen tehotilastonsa on surkea -7.

Shattenkirk on ollut Capitalsin puolustuksen ylivoimaisesti heikoin lenkki yhdessä pakkiparinsa Brooks Orpikin kanssa.

Vaikka 36-vuotias Orpik on ollut Shattenkirkille todellinen pallo jalassa, ei 28-vuotiaan tähden otteet ole olleet riittäviä.

Capitalsin päävalmentaja Barry Trotzin pelitaktiikkaan kuuluu, että kaikki puolustajat saavat suurin piirtein saman verran peliaikaa, mutta joukkueen katastrofaalinen kolmas pakkipari on pakottanut kokeneen luotsin minimoimaan heikosti esiintyneen kaksikon peliaikaa.

Shattenkirk on pelannut uransa pienimpiä peliminuutteja Capitalsin riveissä pudotuspeleissä. Huonoimmillaan tähtipuolustaja joutui pelaamaan vain 12 minuuttia ja 54 sekuntia.

Pudotuspelien ensimmäisessä kahdessa kamppailuissa hän pelasi vielä yli 20 minuuttia, mutta sen jälkeen miehen peliaika on ollut tasaisesti 16-19 minuutin välillä.

Capitals-luotsi antoi sunnuntai-iltana palautetta kokeneelle puolustajalle.

– Se ei ole tarpeeksi hyvin, mitä tarvitsemme kolmannen parin puolustajalta tällä hetkellä. Miinus seitsemästä on vaikea palautua, Trotz avautui CSN:n toimittajalle Tarik El-Bashirille.

Shattenkirk on parhaimmillaan loistava pelinavaaja ja ylivoimaspesialisti, joka pystyy hoitamaan oman tonttinsa myös puolustuspäädyssä, mutta tällä hetkellä miehen taso ei riitä auttamaan joukkuettaan jatkoon kiven kovasta Pittsburgh Penguinsin joukkueesta. Parannuksen täytyy tapahtua.

Shattenkirkin sopimus loppuu tähän kauteen ja inäillä otteilla, joku joukkue voi saada kesällä kalliin tikittävän aikapommin omaan puolustukseensa.