Karmea sulaminen veti NHL-seuran pahaan asemaan – ”Pahin tappio koko historian aikana”
NHL:ssä Calgary Flames ei ensin onnistunut katkaisemaan hyvin pitkää nihkeää putkea Anaheim Ducksin luona, kun joukkueiden välinen pudotuspelisarja lähti käyntiin.
Flames ei ole voittanut Anaheimissa sitten vuoden 2004, eikä tälle karmaisevalle putkelle tullut päätöstä. Ducks voitti molemmat kotiottelunsa ja sarjassa siirryttiin 2-0-tilanteesta eteenpäin.
Viime yönä sarja jatkui Calgaryssä, missä kaikki näytti pitkään hyvältä Flamesin kannalta.
Kotijoukkue nimittäin johti ottelua kamppailun puolessa välissä jo 4-1. Samassa yhteydessä Ducks päätyi vaihtamaan maalivahtia.
– Emme olleet lainkaan mukana pelissä alkupuoliskolla. Emme tuntuneet saavan edes kahta syöttöä putkeen omille kahden avauserän aikana, Ducksin päävalmentaja Randy Carlyle sanoi Calgary Sunin mukaan.
Aivan toisen erän loppuhetkillä Shea Theodore kavensi Ducksille.
Kolmannessa erässä vieraat nousivat jo rinnalle.
Heti ensimmäisen jatkoerän alussa Corey Perryn heitto puolestaan upposi mutkien kautta ohi Flames-vahdin Brian Elliottin.
– On kova paikka hävitä tuollaiseen pomppuun. Sitä kuitenkin haluaa enemmän auttaa kuin satuttaa joukkuetta. Tätä on vaikea sulattaa tällä hetkellä, Elliott sanoi sulamisen jälkeen.
– Minun on kannettava vastuu tästä. Meidän olisi pitänyt voittaa tämä ja päästimme kaverin iskemään neljä maalia takamatkalta, Elliott jatkoi.
Flamesin tähtipakilla Mark Giordanolla oli kova mielipide taiston jälkeen.
– Tämä on pahin tappio koko sen historian aikana, mitä itse olen ollut tässä organisaatiossa. Meidän on pakko oppia tästä. Ei tuollaista voi tapahtua, Giordano harmitteli kolmen maalin etumatkan menettämistä.
Sarja jatkuu Suomen aikaan keskiviikon ja torstain välisenä yönä. Silloin Flames on pakkovoiton äärellä, mikäli se haluaa vielä tavoitella jatkopaikkaa. Ducks nimittäin tarvitsee enää yhden voiton jatkopaikan varmistamiseen.
LUE MYÖS:
- Antti Tyrväinen sikaili – Tapparan tähti loukkaantui: ”Ruma taklaus”
- HIFK: iso sopimusuutinen
- Mikko Rantasen NHL-seuralle karmea takaisku: Tähtihyökkääjä polvileikkaukseen – kausi ohi!
- MM-kultaleijonalta vihjaus ensi kauden joukkueesta: ”Todella, todella hyvä seura”
- Urheilucast: Kärpät nappaamassa toisen Liiga-seuran tähtipuolustajan
- Suomessa pelannut kiekkotähti kamalassa onnettomuudessa – taistelee hengestään
- Tapparalle tipahti huippu-uutinen!
- Eetu Luostarinen loukkaantui grillitapaturmassa – nyt tipahti uutta tietoa
- Leijonien entinen päävalmentaja on kuollut
- Näin Carter Hartin NHL-paluuottelu meni – kyyneleiltä ei vältytty
- MTV: Jokerit kasaa hurjaa jengiä Liigaan!
- IL: Jokerit jysäytti huippuhankinnan – haaviin Leijonista tuttu ex-NHL-hyökkääjä
- Liiga-seura valmistelee jättikaappausta! Urheilucast: Ryan Lasch kiikarissa
- Urheilucast: Kärpät nappaamassa toisen Liiga-seuran tähtipuolustajan
- Ismo Lehkoselta raju arvio Liigan yllättäjäjoukkueesta: ”Rupeaa tankit tyhjenemään”
- Ruotsalaislähde: SHL-mestari kaupittelee suomalaiskaksikkoaan
- Leijonien EHT-joukkue julki – Antti Pennaselta raju ratkaisu
- Tappara-hyökkääjä: uusi osoite Liigassa
- Liigaan tähyävä Mestis-seura julkaisi yllätyshankinnan!
- Raimo Helminen sai vastustajan valmentajan naurun valtaan: ”Se on Vertti”