NHL-seura Boston Bruins on allekirjoittanut tulokassopimuksen Tampereen Ilveksen juniorimyllyn tuotoksen Joona Koppasen kanssa, Bruinsin GM Don Sweeney tiedottaa seuran kotisivuilla.

Hyökkääjänä pelaava Koppanen on Bruinsin viidennen kierroksen (135:s) varaus.

19-vuotias suomalaislupaus pelasi tällä kaudella Ilveksen A-junioreiden riveissä 38 ottelua, joissa hän teki 23 maalia ja 31 syöttöpistettä.

Koppanen oli viime vuonna Suomen U-18 maajoukkueen mukana voittamassa MM-kultaa.

195-senttinen ja 87-kiloinen hyökkääjäjärkäleen tulevaisuuden suunnitelmat ovat vielä auki. Hänellä ei ole sopimusta Ilveksen kanssa, joten hän on vapaa siirtymään esimerkiksi Pohjois-Amerikkaan yliopistosarjaan.

– Olen vahvasti harkinnut lähtöä jonnekin USA:n yliopistoon, missä siis opiskelen ja pelaan tasokasta yliopistosarjaa, Koppanen kommentoi viime kesänä Lempäälä-Vesilahden-Sanomille.