Huippuvalmentaja tarkka pelaajistaan KHL:n kiinalaisseurassa – Suomalaiset pihalle?
Kuva: Avangard Omsk
Kunlun Red Star tunnettiin ensimmäisellä KHL-kaudella siitä, että seurassa pelasi kauden lopussa kymmenen kovan tason suomalaispelaajaa.
Tähän saattaa tulla raju muutos ensi kaudelle, sillä seura palkkasi ensi kaudeksi päävalmentajaksi NHL:stä tutun ja KHL:ssä myös mainetta niittäneen Mike Keenanin.
Keenan tunnetaan valmentajana, joka on erityisen tarkka siitä, ketkä hänen joukkueessaan pelaavat. Lisäksi 67-vuotiaalla huippuvalmentajalla on erittäin vähän kokemusta suomalaispelaajien valmentamisesta Euroopassa. Kolmen kauden aikana Metallurg Magnitogorskin peräsimessä Keenanin miehistössä pelasi vain Oskar Osala.
”Iron Mike” pääsee rakentamaan Kunlunin joukkueen puhtaalta pöydältä, sillä seuralla on jatkosopimukset ensi kaudeksi ainaoastaan kuuden pelaajan kanssa. Ainoa Kiinassa jatkava suomalainen on tällä hetkellä maalivahti Tomi Karhunen.
Kaikkien yhdeksän suomalaisen kenttäpelaajan sopimukset päättyivät tähän kevääseen. Tähän porukkaan kuuluvat puolustajat Janne Jalasvaara, Tommi Taimi, Joonas Järvinen ja Tuukka Mäntylä. Hyökkääjistä ilman sopimusta ovat puolestaan Max Wärn, Miika Lahti, Jonas Enlund, Eetu Pöysti ja Tomi Sallinen.
Iltalehden tietojen mukaan ainoa jatkosopimuksen ensi kaudeksi ansainnut pelaaja on puolustaja Järvinen.
Tiivistä yhteistyötä esimerkiksi Jokereiden kanssa tekevä Kunlun ei ole vielä tiedottanut ensi kauden joukkueestaan uuden päävalmentajansa kanssa. Tällä hetkellä näyttää kuitenkin siltä, että seurasta on vapautumassa kourallinen laatupelaajia muihin seuroihin.
Kunlun kertoi Keenanin pesti julkaisemisen yhteydessä maaliskuussa, että seuran tavoitteena on päästä ensi kaudella pudotuspelien toiselle kierrokselle, minkä lisäksi seurajohto haluaa nähdä joukkueessa kauden aikana viisi kiinalaista pelaajaa säännöllisellä peliajalla.
Tavoitteiden saavuttamiseksi 20 vuotta NHL:ssä valmentanut Keenan haluaa varmasti kiinalaisten lisäksi hänelle sopivimmat pelaajat.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Topi Nättinen antoi palaa – laukoi IS:lle kovan väitteen Kärppien oudosta tempauksesta
- Aleksander Barkovista kuului huikea uutinen!
- Tero Lehterältä suorat sanat olympialaisten olosuhteista
- IL: Vaasan Sport kävi ryöstöretkellä HIFK:ssa!
- Kurinpito jyrähti: Jokerit-hyökkääjälle pitkä pelikielto
- Tyly päätös: Harri Pesoselle näytettiin ovea – paluu Liigaan?
- Yksi putosi pois olympiajoukkueesta – Leijonille uusi NHL-vahvistus!
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- Ilves: nuori puolustaja vuokralle toiseen Liiga-seuraan
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Markus Granlund vihjaa NHLWAMille: tässä Liiga-seurassa haluaa vielä pelata
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- Liiga-seuralle raju takaisku – tähtipelaajan kausi paketissa!
- Liiga-provot: Nämä Liiga-seurat jäävät rannalle pudotuspeleistä
- Urheilucast: Aleksi Saarelasta kajahti iso siirtohuhu!
- Liiga-provot: Jokerit on astumassa tuttuun ansaan