HELSINKI. Finaaleiden uusinta, sepä se on luvassa.

Tällä kertaa Tappara ja HIFK kohtaavat välierien puolelle. Sinne Tappara selviytyi todella tiukan, seitsemän ottelun puolivälieräsarjan jälkeen, missä Ilves pisti sen lujille.

IFK puolestaan kaatoi kuudessa ottelussa runkosarjan kakkosen, TPS:n.

Tiistaina Tappara ja HIFK aloittavat väännöt, joista ei mielenkiintoa puutu.

– Heillä on tiukka sapluuna. Huippupelaajia, huippuvalmennus. Mikäs siinä. Hieno haaste, IFK:n päävalmentaja Antti Törmänen aloitti tulevasta vastauksesta puhumisen SuomiKiekko-sivustolle.

IFK:n on kokoonpanossa 16 sellaista pelaajaa, jotka olivat mukana viime keväänä, kun seurat kohtasivat finaaleissa.

Punapetojen leirissä ei lähdetä kieltämään sitä, että onko edelliskeväältä jäänyt mitään hampaankoloon.

– Totta kai sen viime kevään pitää tuntua pelaajille. On ihan selvää, että ne jotka olivat täällä viime vuonna, niin heillä on ollut pahanolon tunnetta. Se on sitten mukava haaste, että miten sen saa kanavoitua kaukaloon positiiviseksi energiaksi, Törmänen pohtii.

IFK:lle on tullut pelaajarunkoon mukaan uusia miehiä niin kesällä kuin kesken kauden. Törmäselle lähti maanantaina kysymys siitä, että mikä Tapparassa on erilaista ja mikä lisä IFK:n pitää saada nyt viime kevääseen verrattuna.

– Se on jo pieni lisä, ettei heillä ole Patrik Lainetta. Se on iso lisä heiltä pois.

– Mutta onhan siellä toki sarjan parasta maalintekijää, 30 maalin (Veli-Matti) Savinaista, sarjan parasta pistemiestä (Henrik) Haapalaa ja viime kauden parasta pistemiestä (Kristian) Kuuselaa. Mutta yksi iso pelaaja on poissa.

Mikä on sitten teidän kannalta olennaista tulevassa sarjassa, kun hamuatte neljää voittoa?

– Tunne pelin sisällä pitää säilyä, vaikka pelattaisiin taktisesti kypsää tai pelattaisiin tietyissä tilanteissa maltilla. Meidän pelaamisesta ei saa kadota intensiteetti, vaikka peli olisi enemmän keskialueen mikkailua ja träppäilyä. Ettei tule sellaista ”ollaan nyt tässä keskialueella ja oho, nyt se peli loppui”, Törmänen mietti.

– Semifinaaleissa kun ollaan, niin sitä tunnetta pitää löytyä ja löytyykin. Sen pitäisi olla koko ajan siellä. Toki heille on luonnollista, että he odottavat ja kyttäävät. He ovat mielettömän hyviä siinä. Me pystytään samaan, mutta me tavoitellaan sitä, ettei se tunne kuole meillä missään vaiheessa.

Puolivälierissä TPS:ää vastaan oli suorastaan hämmentävää se, miten IFK napsi voittoja voittojen perään, vaikka sen ylivoimapelaaminen oli hyvin tehotonta.

Noh, kuudennessa pelissä hanat aukesivat. 24:s kerta toden sanoi.

– Voitettiin se peli 1-0 ylivoimien osalta. Yhden maalin ero vielä, niin ehkä se oli ratkaiseva tekijä, IFK:n päävalmentaja Törmänen sanoi hymyillen, vastattuaan siihen, onko hänellä ylivoimien suhteen luottavainen olo tällä hetkellä.

Erikoistilanteiden merkitys ei vältttämättä korostu mitenkään hirvittävästi tässä vaiheessa. Tai ainakaan sen suhteen, että ne näyttelisivät aiempaa isompaa roolia kohtaamisissa.

Mutta erikoistilanteiden kanssa IFK saa olla tarkkana.

– Tapparalla ylivoimaprosentti oli noin 30 koko runkosarjan ajan. Toki eihän näissä peleissä tule enää niin paljoa jäähyjä ja ylivoimatehokkuus laskee. Mutta kyllä he käänsivät monta peliä ylivoimalla runkosarjassa. Monessa pelissä meni niin, että 10 minuuttia oli enää jäljellä ja Haapala syötti, Savinainen teki. Turha siinä on jeesustella, että olivatko he pelanneet hyvin vai huonosti, mutta siinä se pelin ratkaisu tuli. Karrikoidusti kun sanoo ja puhuu isosta kuvasta, niin noistahan niitä pisteitä meni Tampereelle.

– Turha meidän on mennä boxiin. Tunne pitää pysyä, mutta jäähylle ei parane mennä. Se on ihan selvä, Törmänen painottaa.

Siitä sitten vain löytämään se balanssi.

– Sehän siinä on. Tuo vaatii paljon pelaajilta. Pitää olla hyvä tunne peliin mentäessä, pitää olla luottavainen olo omiin kykyihin ja pitää samalla löytää se sopiva maltti. Samalla valmentajien on hyvä rauhoitella, että se maltti pysyy, eikä kiehahda yli. Mutta se on aina haaste.

Tulevaan sarjaan lähdettäessä Törmänen pitää Tapparaa ennakkosuosikkina.

Toki maininta tuli myös siitä, miten runkosarjassa heikommin sijoittunut Ilves pisti kirvesrinnat lujille.

Kyseisestä puolivälieräsarjaa IFK:n valmennusjohto käy ja aikoo käydä vielä tarkasti läpi.

– Katsotaan sieltä, että mitkä jutut ehkä Ilveksellä toimivat Tapparaa vastaan. Mietitään, että miten ne toimisivat meillä. Pystytäänkö me niitä muokkaamaan tai käyttämään. Eikä katsota pelkästään tuosta sarjasta, vaan myös runkosarjasta.

– He ovat suuria ennakkosuosikkeja. Edellisen vuoden mestareita, joiden riveistä löytyvät runkosarjan parhaat pistemiehet ja maalintekijät, Törmänen sanoi ennakkoasetelmista.