TAMPERE. Finaaleiden avaus Hakametsässä oli tunnetta täynnä.

Oli käänteitä ja kyseenalaisia tilanteita. Jälkimmäiset nostattivat jopa hyvinkin kovaa kiukkua kolmatta osapuolta kohtaan.

Hakametsässä kotiyleisö ei sulattanut useampaan kertaan ratkaisuja, mitä ottelun päätuomarit Stefan Fonselius ja Mikko Kaukokari tekivät.

– Linja oli mitä oli. Kaikkien pitäisi pysyä kuitenkin viileinä. Painitaan sen vastustajan kanssa, eikä tuomareiden kanssa, Tapparan kärkiketjujen sentteri Jan-Mikael Järvinen mietiskeli SuomiKiekko-sivustolle pelin jälkeen.

Järvinen itse kuitenkin kävi kierroksilla muutamista ratkaisuista. Yksi kyseenalainen tilanne osui hänen itsensä kohdalle.

– Kyllä mää vähän ihmettelen esimerkiksi sitä, miten mää jouduin jäähylle (33:54 Järvinen 2 min kiinnipitäminen). Kaverilla oli maila mun nivusissa ja kun sitä koitti ottaa pois, niin sain yhtäkkiä kiinnipitämisestä jäähyn. En mää tuommoistakaan ole ennen nähnyt.

– Kyllähän tuo aika hassua oli, että joka kerta kun meillä pidettiin kiinni ja kaveri meni vähän polvilleen, niin saatiin jäähy. Ja taas toisinpäin ei oikein tuntunut menevän niin. Se on valitettavaa, jos se menee siihen, että pitää tippua aina jäähän, jotta käsi nousee.

– Tunteella kun on mukana, niin kyllähän sitä kuumenee, jos tuntee, että on kohdeltu väärin. Toivotaan, että se (linja) vähän selkeytyy tuosta, Järvinen perkasi.

Kritiikillä Tappara-sentteri ei kuitenkaan lähtenyt vähättelemään ottelussa mukana olleita raitapaitoja.

– Ovathan he hyviä tuomareita. Virheitä sattuu meille pelaajille ja tuomareille. Siitä ei voi syyttää. Tuo on kuitenkin karua hommaa heille. Jos he tekevät virheitä, niin se näkyy kaikille. Haastava duuni. En sano millään tavalla, että he olisivat huonoja tuomareita, vaan sanotaanko niin, että päätökset aiheuttivat eripuraa. Totta kai peli itsessään johti siihen, että siellä tuli tuollaisia tilanteita. Että tuli lopulta ratkaisuja, jotka aiheuttivat suupaliikkia.

Fakta on samalla se, että Tappara menetti tiistaina kotietunsa KalPalle. Sitä Tappara pyrkii hakemaan itselleen takaisin torstaina Kuopiossa.

– Pitää olla hereillä siinä sitten. Ei olla nyt hetkeen saatu kokemuksia sieltä, mutta ihan hyvin ollaan onnistuttu pelaamaan Kuopiossa runkosarjan aikana. Tuosta vain hyvää vahaa teriin ja jalka liikkeelle. Ei sen pitäisi olla mikään ongelma, Järvinen ennakoi jo hivenen torstaita.