Video: Haukutulta NHL-vahdilta huippuottelu – kritiikkiä esittänyt valmentajakin joutui kehumaan
Carolina Hurricanesin päävalmentaja Bill Peters läksytti viikonloppuna joukkueen maalivahti Eddie Läckiä oikein olan takaa. Lue uutinen Läckin saamista haukuista täältä.
Läck ilmeisesti otti kritiikista onkeensa, sillä kun ruotsalaisvahti pääsi jälleen tositoimiin maanantain vastaisena yönä Suomen aikaa, pelasi Läck loistavasti.
Ruotsalaisvahti pysäytti 24 laukausta, eikä päästänyt sisään kuin yhden torjuessaan Hurricanesin 2-1-voittoon Arizona Coyotesista.
Mukaan mahtui myös yksi varsinainen paraatipelastus, kun Läck torjui Coyotes-kapteeni Shane Doanin yrityksen aivan maalin edestä. Katso tilanne yllä olevalta videolta.
– Meillä oli loistava keskustelu hänen kanssaan vähän kaikesta. Kunnioitan hänen peliään ja häntä pelaajana. Hän oli hyvä, Peters myönsi The News & Observerille ottelun jälkeen.
– Tiedän, että Tampa-ottelusta on ollut paljon keskustelua, mutta kahdessa ottelussa ennen sitä tunsin, että pelasin kaksi kauden parasta peliäni. Minulla on niin paljon positiivisia ihmisiä ympärilläni. Sain niin paljon puheluita ja tekstiviestejä edellisen parin päivän aikana ja pysyin positiiviseena, Läck ssnoi.
LUE MYÖS:
- Siirto luvassa? SHL:n kaksi kovapalkkaista puolustajaa heitetty katsomoon
- Jokerit: supertähti ulos ykkösketjusta
- MTV: Karri Kivi vaatii muutosta Liigaan: ”Miksi seurat eivät halua tehdä niin?”
- Dallas Stars vahvistuu yli 1 200 NHL-ottelun mestarihyökkääjällä
- NHL:n ykkösvaraus penkitettiin – päävalmentaja myönsi suoraan: ”Minun olisi pitänyt”
- Suomalaislegendan hurja saavutus sai jatkoa – Brady Tkachuk toisti 40 vuotta vanhan tempun
- Aatu Räty kaupattiin NHL:ssä – siirtolistan jälkeen yllättävä käänne!
- Kai Suikkanen: tämä on kokoonpanosta kadonneen Robert Rooban tilanne
- Kärpät julkaisi jatkosopimuksen: ”Tärkeä palanen”
- Lakkoilu on käynyt kalliiksi! Connor Hellebuyck menettänyt jättisumman muutamassa viikossa
- Urheilucast: AHL-pistetykki siirtyy Liigaan!
- Urheilucast: NHL-varaus palaamassa Liigaan – Jokerit, HIFK ja Kiekko-Espoo kintereillä
- Urheilucastilta pommi Liigan supertähdestä – ”Korpeaa, ahdistaa ja v*tuttaa”
- Urheilucast: Tässä on HIFK:n uusi vahvistus – haaviin NHL:ssä pelannut suomalainen!
- Tuttu nimi tarjolla – Liigan mestarihyökkääjä sai lähtöpassit
- Jokerit jäi taakse – tässä Otso Rantakarin uusi seura!
- Toimittaja: Philadelphia teki ratkaisunsa Rasmus Ristolaisen suhteen – treidi tulossa
- Liiga-seuralta raju ilmoitus – kuusi saa lähteä
- Connor McDavidin vauhti ei riittänyt – NHL:n nopein luistelija on suomalainen
- Jymypaukku! Atte Ohtamaa jatkaa uraansa Liigassa – mutta ei Kärpissä