Valtteri Filppula herätti hetkessä uinuneen joukkuekaverin – ”Vaikutus on hätkähdyttävä”
Valtteri Filppulan liittyminen Philadelphia Flyersin riveihin on piristänyt selvästi Sean Couturieria.
Filppula siirtyi Flyersin vahvuuteen viimeisenä siirtopäivänä. Suomalaissentteri on ennättänyt pelata uuden joukkueensa vahvuudessa kolme ottelua.
Filppula on ottanut paikkansa Flyersin kakkosketjun keskeltä. Marraskuussa polvivamman saanut ja kuukauden sivussa ollut Couturier puolestaan on saanut siirron kolmosvitjan keskushyökkääjäksi.
– Filppulan saapuminen näyttää piristäneen Couturieria. Couturierin vahvasta kahden suunnan pelaamisesta, fyysisyydestä ja erikoistilanneosaamisesta tuntui olevan ikuisuus, Philadelphia Daily Newsin toimittaja Marcus Hayes kirjoittaa.
Suomalaisen tultua Flyersiin Couturier vaikuttaisi saaneen selvästi lisää potkua pelaamiseensa.
– Filppula on työntänyt Couturierin tukevaan rooliin. Couturier vastasi siihen kahdella maalilla ja yhdellä syötöllä. Se on hänen paras kolmen pelin putkensa sitten viime vuoden runkosarjan lopun. Tämän Couturierin kanssa Flyers teki kuusivuotisen ja 26 miljoonan dollarin sopimuksen kesällä 2015, Hayes painottaa.
Hayes kehuu Filppulan pelinlukutaitoa ja hänen positiivista vaikutusta koko joukkueeseen.
– Hän näyttää olevan aina oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Kaikki, jotka ovat katsoneet tällä kaudella lamaantunutta Flyersia viikkojen ajan voivat huomata Filppulan vaikutuksen olevan hätkähdyttävä. Hayes kiittelee.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- NHL-sopimus puretaan – Juho Lammikko vaihtaa maisemaa!
- Patrik Laine kaupan – Montreal valmis maksamaan hurjan hinnan!
- Paljastus Artemi Panarinista: Hylkäsi poskettoman tarjouksen toiselta NHL-seuralta
- NHL-megalupaus Gavin McKennan tapauksesta uudet tiedot – äiti mukana rajussa välikohtauksessa
- Nyt puhuu Leevi Teissala – tästä syystä jättää TPS:n
- Tero Lehterältä suorat sanat, jos Suomen olisi pitänyt pelata Kanadaa vastaan: ”Turpaanlyöntikisa”
- Naisleijonien ja Kanadan välisen ottelun kohtalo selvillä!
- Naisleijonista vain 10 on pelikunnossa – ja synkempiä uutisia on luvassa
- Lähde: Leevi Teissala jättää TPS:n – uusi seura selvillä!
- Luovutus Kanadaa vastaan uhkaa – Naisleijonien harjoituksissa vain kymmenen pelaajaa!
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Toimittaja: Jokerit-tähdeltä yllätyspäätös – jättää seuran!
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Tyly päätös: Harri Pesoselle näytettiin ovea – paluu Liigaan?
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- NHL-megalupaus Gavin McKenna: 20 vuoden vankeus uhkaa!
- Markus Granlund vihjaa NHLWAMille: tässä Liiga-seurassa haluaa vielä pelata
- Lähde: Lars Bryggman palaamassa Liigaan – tässä miehen uusi osoite!