Takavuosien tulikuuma NHL-taistelupari väljähtämässä – ”Kuolee pikkuhiljaa”
Colorado Avalanche ja Detroit Red Wings olivat 1990-luvun lopusta eteenpäin yksi NHL:n kovimpia taistelupareja, kun kaksi menestystä halavaa joukkuetta kilpailivat lännen konferenssin voitosta ja kunniasta.
Takavuosilta muistetaan esimerkiksi joukkueiden väliset kuumat pudotuspelisarjat sekä jopa vaihtopenkit tyhjentävät joukkotappelut, joihin osallistuivat jopa maalivahdit Patrick Royn johdolla.
Nyt takavuosien tulikuumasta taistelusta ei ole kuin rippeitä jäljellä.
Pelaajat ovat vaihtuneet, eikä kumpikaan joukkue ole samanlainen menestysryhmä kuin oli vielä 15 vuotta sitten. Nyt sekä Red Wings että Avalanche ovat jäämässä pudotuspelien ulkopuolelle.
Lisäksi Red Wings muutti itäisen konferenssiin, eivätkä joukkueet kohtaa enää kuin pari kertaa kaudessa.
– Joukkueiden välinen kilpakumppanuus on kuollut pikkuhiljaa jopa minun parista ensimmäisestä kaudestani, koska emme näe enää niin usein, vuodesta 2009 Coloradossa pelannut Matt Duchene totesi Denver Postille, kun joukkueet kohtasivat torstain vastaisena yönä.
– Kahdesti vuodessa. En edes tiedä, kuinka mones peli tämä oli tällä kaudella (69.), emmekä olleet nähneet heitä vielä.
Coloradossa pelattu kohtaaminen päättyi kotijoukkueen 3-1-voittoon. Joukkueet kohtaavat kauden toisen ja viimeisen kerran lauantaina Detroitissa.
Fanit pyrkivät pitämään joukkueiden välisestä kilpakumppanuudesta kiinni vielä etenkin matkustamalla seurojen välisiin otteluihin.
– Faneja oli paikalla suunnlleen puolet ja puolet, ja he olivat todella sisällä pelissä. Tunnelma oli loistava. Se oli varmaan kovaäänisin yleisömme koko vuonna, Duchene iloitsi.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Jääkiekkolegenda Pentti Lindegren on kuollut
- Lähde: Huippuvireinen ruotsalaisvahti suuntaa Liigaan
- NHL:ssä syttyi joukkotappelu – Niko Mikkola teki törkytempun megatähdelle
- Mestis-seura vahvisti rivejään – tuttu mestarivahti tekee paluun
- NHL-supertähti sivuun Kanadan olympiajoukkueesta – korvaaja nimetty
- NHL-sopimus puretaan – Juho Lammikko vaihtaa maisemaa!
- Patrik Laine kaupan – Montreal valmis maksamaan hurjan hinnan!
- Paljastus Artemi Panarinista: Hylkäsi poskettoman tarjouksen toiselta NHL-seuralta
- NHL-megalupaus Gavin McKennan tapauksesta uudet tiedot – äiti mukana rajussa välikohtauksessa
- Nyt puhuu Leevi Teissala – tästä syystä jättää TPS:n
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Toimittaja: Jokerit-tähdeltä yllätyspäätös – jättää seuran!
- Lähde: Lars Bryggman palaamassa Liigaan – tässä miehen uusi osoite!
- NHL-megalupaus Gavin McKenna: 20 vuoden vankeus uhkaa!
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Tyly päätös: Harri Pesoselle näytettiin ovea – paluu Liigaan?
- Nyt puhuu Leevi Teissala – tästä syystä jättää TPS:n