SS: Kovan luokan tähti ei jatka KalPassa – nuorelle slovakialaiselle iso tontti
Kuva: Juha Tamminen
Savon Sanomien mukaan Eero Kilpeläinen ei jatka KalPassa.
Kilpeläinen on ollut iso avainhahmo kuopiolaisseurassa useamman kauden ajan.
Tällä kaudella Kilpeläinen nousi Liigan kaikkien aikojen nollapelitilaston ykköseksi.
KalPa on tehnyt Savon Sanomien mukaan päätöksensä seuraavan ykkösmaalivahdin osalta. Isolle tontille astelee Denis Godla, joka on torjunut tällä kaudella 16 ottelussa KalPan maalilla.
21-vuotiaalle slovakialaisveskarille tuodaan lehden mukaan tuttu hahmo tueksi. Maalivahtiparin kun täydentää Niko Hovinen, joka kävi tuurauskeikalla Kuopiossa aiemmin tällä kaudella.
Hovinen on ehtinyt koluta useamman seuran viimeisten vuosien aikana. KalPan lisäksi hän vieraili myös KooKoossa, ennen kuin kausi jatkui Sveitsin liigan Lausannessa. Ennen Liigassa nähtyjä tuurauskeikkoja Hovinen aloitti kautensa KHL:ssä Zagrebissa.
Ensi kaudella KalPassa tapahtuu muitakin isoja muutoksia. Näistä yksi merkittävin on päävalmentajan vaihtuminen, sillä nyt apuvalmentajana toimiva Sami Kapanen ottaa vetovastuun.
Savon Sanomien alkuperäinen uutinen aiheeseen liittyen löytyy täältä.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Ilves: nuori puolustaja vuokralle toiseen Liiga-seuraan
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- Huhu Sveitsistä: Ville Peltonen jättiseuran kiikarissa
- Kärppäpelaajilta viesti faneille: ”Pohjalla olo ja tuska ovat vahvasti läsnä”
- Mitkä kädet! Mikko Rantanen vei soolomaalillaan vastustajat täysin kahville
- Karu uutinen – JYP-tähti Leevi Tukiaisen poissaolon pituus selvisi!
- Atro Leppänen allekirjoitti uuden NHL-sopimuksen!
- Jukurit: kahdeksan pelaajaa sairastuvalla – ruotsalaispuolustajan kausi ohi!
- llves-vahti Roope Taponen: vuokrapesti uuteen Liiga-seuraan!
- JYP: iso uutinen!
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Markus Granlund vihjaa NHLWAMille: tässä Liiga-seurassa haluaa vielä pelata
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Liiga-seuralle raju takaisku – tähtipelaajan kausi paketissa!
- Urheilucast: Aleksi Saarelasta kajahti iso siirtohuhu!
- IS: Entinen Liiga-kiekkoilija törttöili kunnolla – vankeustuomio!
- Liiga-provot: Jokerit on astumassa tuttuun ansaan
- Yle: Kärpät ryöväämässä toisen Liiga-seuran tähden!
- Niklas Rubin saanut jättimäisen tarjouksen – Oulussa etsitään jo korvaajaa