Carolina Hurricanesin riveissä suomalaistulokas Sebastian Aho rikkoi ottelussa New York Rangersia vastaan hienon rajapyykin.

Aholla on nyt koossa 20 tehtyä maalia tälle kaudelle. Potti kasvoi Rangers-ottelussa kahdella osumalla.

Tulokaskausi 19-vuotiaalta hyökkääjältä on ollut hieno, vaikka hän onkin jäänyt Patrik Laineen ja Auston Matthewsin keräämän valtavan huomion alle.

– Toivon, että kaikki ajattelevat hänen olevan todellinen kultakimpale, Hurricanesin GM Ron Francis ylistää Ahoa News Observerin mukaan.

Vaikka Aho on ollut tehojensa osalta esillä (64 ottelua, 20 maalia, 38 pistettä), ovat itse otteet keränneet kovia kehuja jo kauden alkupuoliskolla.

– Hänen peliälynsä on aivan huippuluokkaa. Hän on niin kilpailuhalukas ja hänen taitonsa näkyvät valotaululla, Hurricanesin päävalmentaja Bill Peters liittyi ylistyskuoroon.

– Hän vaikuttaa peliin niin monella tavalla, Peters jatkaa.

Hurricanesin seurahistoriassa vain kaksi muuta tulokasta on pystynyt iskemään 20 maalia heti ensimmäisellä kaudella NHL:ssä. Temppuun ovat yltäneet Shane Willis (20 maalia kaudella 2000-01) ja Jeff Skinner (31 maalia kaudella 2010-11).