Pelottavalta näyttäneen tärskyn saanut NHL-ruotsalaisvahti päätyi sairaalaan – ”En edes tajunnut osuneeni”

Yön NHL-kierroksella Carolina Hurricanesin ruotsalaismaalivahti Eddie Läck sai pelottavalta näyttäneen tärskyn jatkoajalla, kun Detroit Red Wingsin Andreas Athanasiou osui häneen voittomaalin yhteydessä.
Osuman jälkeen Läck jäi tuskaisena makaamaan jäähän ja hänet vietiin paareilla pois kaukalosta.
Ruotsalaisvahti matkasi myös sairaalaan tutkimuksiin.
– En edes tajunnut osuneeni häneen, Athanasiou sanoi hämmentyneenä News & Observerin mukaan.
– Yritin ajaa vain maalille ja tuskin (Victor) Raskin mailan selässäni. Hän antoi lujan poikkarin, mutta edes sen jälkeen en tajunnut, että osuin (Läckiin).
Itse tilanne näkyy täältä.
Myös Athanasiou oli pelästynyt tapahtuneesta.
– Ei sitä koskaan halua nähdä kenenkään tippuvan noin jäähän ja olevan paareilla. Toivottavasti hän on ok ja hän palaa takaisin.
Molempien joukkueiden pelaajat kokoontuivat Hurricanesin maalin lähelle, vaikka kamppailu oli jo päättynyt.
Red Wingsin päävalmentajan Jeff Blashillin mukaan muutavat pelaajat kertoivat Läckin liikkuneen tapahtuneen jälkeen, mikä ”hieman helpotti”.
Myöhemmin Läck viestitti sairaalasta Twitterin kautta tilannepäivityksen:
– Kaikki näyttää hyvältä ja saan lähteä kotiin tänään. Kiitos, kun ajattelitte minua, Läck kirjoitti.
Läck on kärsinyt ihan tällä kaudella aivotärähdysoireista, joten nopeasti huoli liittyi myös niihin.
Red Wings vei taiston nimiinsä lukemin 4-3.
Voita joulumatka Berliiniin kahdelle – arvo 1896€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa joulumatkan Berliiniin kahdelle!
- Palkinto sisältää mm. neljä yötä hotellissa aamiaisineen, lennot Helsinki-Berliini-Helsinki sekä jouluaaton ja joulupäivän illalliset.
- NHL-valmentaja auto-onnettomuudessa – ajoi päihtyneenä kolme lasta kyydissään
- The Athletic: Carter Hart palaa NHL:ään – saa tällaisen sopimuksen!
- Olli Jokisen HIFK syvissä vesissä – kylmää kyytiä jälleen!
- NHL:ssä jysähti jättidiili!
- HS: Liiga-seura jätti kertomatta oleellisen – tähtihankinta saattaa lähteä yllättäen!
- HIFK:n lauantain kokoonpanossa karu tilanne
- Ukko-Pekka Luukkosesta kajahti huonoja uutisia
- Oho! NHL-toimittajalta herkullinen spekulaatio ennätysdiilistä kieltäytyneestä Kirill Kaprizovista
- Raipen SaiPan maalivahdilta karmea moka
- Lähes 300 NHL-ottelua pelannut Kanadan MM-kultapelaaja SM-liigaan!
- Urheilucast: Nuori Liiga-tähti yritetään ryövätä rahakkaalla tarjouksella – TPS, HIFK ja Ilves apajilla!
- Paljon nimiä vapailla markkinoilla – näillä Liiga-pelaajilla ei ole sopimusta ensi kaudelle
- Kovin tutkapari löytyy Savosta! Tässä ovat Liigan TOP 5 -hyökkääjät
- Lähde: CHL-mestari lähtee JYPistä – uusi seura selvillä!
- Ville Pokka löysi uuden joukkueen!
- Kärpät-vahti: uusi seura!
- Toimittaja: Leijonat-puolustaja etsii pelipaikkaa Liigasta
- NHL-järkäle paljasti: haluaa siirtyä Edmonton Oilersiin!
- MTV: Agentti teki ison paljastuksen Leo Komarovista – tämä on kärkivaihtoehto!
- Liiga-seura kerää rahaa superhankintaan: tähtäimessä lähes 300 NHL-ottelun mies!