Patrik Laine Winnipegin kohtalon varmistumisesta: ”Se on pettymys”
Viime keväänä Patrik Laineen kausi venyi pitkälle.
Ensin Laine oli isossa roolissa, kun Tappara eteni liigamestaruuteen saakka.
Tämän perään hänet valittiin kevään miesten MM-kisoihin, jossa kylkeen lyötiin MVP-valinta, samaan tapaan kuin Liigan pudotuspeleissä. Venäjällä kaulaan ripustettiin lopulta hopeiset mitalit.
Nyt kausi saattaa päättyä huomattavasti aiemmin.
NHL:ssä Winnipeg Jets nimittäin ei tule selviytymään NHL:n pudotuspeleihin tällä kaudella.
– Se, että mennään mahdollisimman pitkälle, on se syy, miksi lajia ylipäätänsä pelataan. Se on pettymys, ettemme pääse mukaan pudotuspeleihin, Laine harmitteli Winnipeg Sunin mukaan.
– Mutta olemme valmiina ensi vuonna sitä varten, että otamme paikkamme pudotuspeleistä, suomalaishyökkääjä jatkoi.
Jetsin runko on mennyt kovasti uusiksi viime vuosien aikana. Sitä on muovattu enemmän fyysisyydestä taidon puolelle.
– Teemme paljon maaleja, se ei ole ongelma. Meidän pitää löytää kyky puolustaa paremmin. On pakko pystyä viemään enemmän pelejä jatkoajalle ja pitää johtoasemat kolmansissa erissä. Menetimme nyt paljon juuri niitä extrapisteitä. Loppuvuodesta kun katsoo, niin tuollaiset auttavat kovasti pudotuspeleihin pääsyssä, Jets-hyökkääjä Mathieu Perreault mietti.
Laineen kannalta kausi voi päättyä jo runkosarjan jälkeen, sillä hän ei ole antanut ”kyllä” -vastausta MM-kisoihin liittymiselle.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Urheilucast: Tässä on Juho Lammikon uusi seura
- USA:n valmentaja uhkaa Naisleijonia rajulla fyysisellä pelillä – näin Tero Lehterä vastasi
- Naisleijonien harjoituksissa 14 pelaajaa – GM kertoi mitä huomisen USA-ottelun kanssa tehdään
- Lehti: Liiga-seura kävi pelaajakaupoilla SHL:ssä!
- Olympialaisissa tehtiin jo jääkiekkohistoriaa- Yhdysvaltain valmentaja hermostui
- Se oli siinä: Liigan pistetykille tyly kohtalo NHL:ssä
- Jääkiekkolegenda Pentti Lindegren on kuollut
- Lähde: Huippuvireinen ruotsalaisvahti suuntaa Liigaan
- NHL:ssä syttyi joukkotappelu – Niko Mikkola teki törkytempun megatähdelle
- Mestis-seura vahvisti rivejään – tuttu mestarivahti tekee paluun
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Toimittaja: Jokerit-tähdeltä yllätyspäätös – jättää seuran!
- Lähde: Lars Bryggman palaamassa Liigaan – tässä miehen uusi osoite!
- Nyt puhuu Leevi Teissala – tästä syystä jättää TPS:n
- NHL-megalupaus Gavin McKenna: 20 vuoden vankeus uhkaa!
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Tyly päätös: Harri Pesoselle näytettiin ovea – paluu Liigaan?