Dallas Starsin kausi NHL:ssä on ollut pettymys.

Se ei ole menossa pudotuspeleihin ja se myi jo pelaajiaan muualle siirtorajalla.

Tarkemmin kaupattavana oli sellaisia pelaajia, joilla sopimus olisi päättynyt tähän kauteen.

Loppukauden aikana Stars aikoo tuoda tulevaisuuden pelaajia NHL-ryhmänsä mukaan.

Näistä konkreettinen esimerkki on nuori suomalaispuolustaja Julius Honka.

21-vuotias Honka on käynyt aiemmin pyörähtämässä Starsin riveissä, mutta loppukaudella hänelle halutaan antaa peliaikaa taalajäillä.

– Starsin GM Jim Nill sanoi, että Honka aiotaan nostaa NHL:ään ja hän tulee mukaan 8-10 viimeiseen otteluun, Starsin verkkosivuille kirjoittava Mark Stepneski sanoi.

Honka on mielenkiintoinen nimi Leijonille kevään MM-kisoja ajatellen. Starsin AHL-seuran Texas Starsin kausi on päättymässä jo runkosarjaan, joten Honka olisi täten vapaana kisoja varten.

Tällä kaudella Honka on saanut NHL-kokemusta 10 ottelun verran. Näissä otteluissa hänelle on merkattu neljä syöttöpistettä.

AHL:ssä Honka on nakuttanut 43 otteluun tehot 6+22=28.