NHL:n huippujoukkue yhdistänyt jälleen superpakkiparinsa – ”Ei ole salaisuus”
Chicago Blackhawksin takarivistön tukena ja turvana oli vuosikausien ajan kahden NHL:n kärkipuolustajan muodostama pakkipari, kun kaksinkertainen Norris-voittaja Dunchan Keith ja olympiakultaa voittanut Brent Seabrook johtivat NHL:n kärkiseuran puolustusta.
Pari vuotta sitten kaksikko kuitenkin erotettiin, kun Niklas Hjalmarsson nousi ykköspakkipariin.
Nyt muutaman vuoden takainen ehkä NHL:n paras pakkipari on kuitenkin jälleen yhdessä. Menestystäkin on tullut: Blackhawks liukuu nimittäin mukavassa voittoputkessa.
– Ei se kai ole salaisuus, että tykkään pelata ”Seabsin” kanssa, Keith naureskeli Chicago Sun Timesin mukaan.
– Hän on paras ystäväni, läheisin ystäväni. On hauska olla jäällä hänen kanssaan, Keith jatkoi.
Vaikeuksiakin on ollut. Sunnuntain vasstaisen yön ottelussa Nashville Predatorsia vastaan Seabrook syötti kaksi osumaa ja Keith yhden, mutta myös omissa kolisi kolmesti kaksikon ollessa jäällä.
Molemmat kaksikosta kuitenkin ovat sitä mieltä, että pikkuhiljaa ja ottelu ottelulta yhteinen sävel on jälleen alkanut löytyä.
– Ajattelin, että se kestäisi vähän kauemmin, mutta alan tuntea itseni mukavaksi jälleen. Tuntuu taas normaalilta – siltä, miten pelasimme ennenkin. Se on hauskaa, Seabrook hehkutti.
Nyt kun joukkueen puolustukseen hankittiin Johnny Oduya ja ”superkaksikko” on taas yhdessä, ainakaan takalinjojen toimivuudesta Chicagon kevät tuskin jää kiinni.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Topi Nättinen antoi palaa – laukoi IS:lle kovan väitteen Kärppien oudosta tempauksesta
- Aleksander Barkovista kuului huikea uutinen!
- Tero Lehterältä suorat sanat olympialaisten olosuhteista
- IL: Vaasan Sport kävi ryöstöretkellä HIFK:ssa!
- Kurinpito jyrähti: Jokerit-hyökkääjälle pitkä pelikielto
- Tyly päätös: Harri Pesoselle näytettiin ovea – paluu Liigaan?
- Yksi putosi pois olympiajoukkueesta – Leijonille uusi NHL-vahvistus!
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- Ilves: nuori puolustaja vuokralle toiseen Liiga-seuraan
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Markus Granlund vihjaa NHLWAMille: tässä Liiga-seurassa haluaa vielä pelata
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- Liiga-seuralle raju takaisku – tähtipelaajan kausi paketissa!
- Liiga-provot: Nämä Liiga-seurat jäävät rannalle pudotuspeleistä
- Urheilucast: Aleksi Saarelasta kajahti iso siirtohuhu!
- Liiga-provot: Jokerit on astumassa tuttuun ansaan