NHL-seura teki kipeän päätöksen ja luopui kärkivarauksestaan – ”Erittäin vaikeaa”
Ottawa Senatorsin GM Pierre Dorion joutui tekemään keskiviikkona kipeän päätöksen.
Senators päätyi pelaajakaupoille Calgary Flamesin kanssa. Senatorsin hyökkääjä Curtis Lazar ja puolustaja Michael Kostka siirtyivät Flamesiin. Toiseen suuntaan kulkivat suomalaispuolustaja Jyrki Jokipakka ja toisen kierroksen varausvuoro.
Lazar on Senatorsin ykkösvaraus vuodelta 2013. 22-vuotias kanadalaishyökkääjä on pelannut NHL:ssä 176 ottelua pistein 12+24. Kuluva kausi on ollut todella vaisu, sillä pelejä on kertynyt vain 33 pistein 0+1.
Tästä huolimatta kärkivarauksesta luopuminen oli Dorionille raskasta.
– Se oli erittäin vaikeaa meille organisaationa ja minulle henkilökohtaisesti, Dorion sanoi Ottawa Sunille.
– Me kaikki näimme, ettei homma onnistunut Curtiksen kanssa tänä vuonna. Meistä tuntui, että hänelle olisi hyvä antaa uusi alku ja mahdollisuus. Samaan aikaan etsimme syvyyttä puolustukseemme ja saimme korkean varausnumeron draftiin, Dorion perusteli.
Jokipakka on pelannut NHL:ssä 147 peliä saldolla 3+25=28.
- Dallasissa suomalaisdraamaa – Miro Heiskanen loukkaantui, Mikko Rantanen teki historiaa
- Venäjä ulos nuorten MM-kisoista – Kanadan pääministeriltä tyly päätös
- Venäjältä raju uhkaus Suomelle – urheiluministeri jyrähti MM-boikotista!
- NHL-seuralta tyly ilmoitus – Brad Lambertille lähtöpassit!
- Venäjän MM-paluulle lisää vastustusta – jo kuusi maata kieltäytyy pelaamasta!
- Yhdestä maasta kajahti poikkeava ulostulo – pääministeri toivotti Venäjän tervetulleeksi MM-kisoihin!
- Suomi sai lisää seuraa – kaksi uutta maata Venäjä-boikottiin!
- Suomi ei jäänyt yksin – toinenkin MM-kisamaa boikotoi Venäjää!
- MM-kisamaa torjuu Venäjän – pelaajille ei viisumeita!
- Urheilucast: Tappara viemässä kilpailijan parhaan pistemiehen!
- Ismo Lehkonen listasi Liigan parhaat areenat – yllättävä kärkikolmikko: ”Siellä haisee jääkiekko”
- Liiga-seura näytti ovea kahdelle pelaajalle – yli 400 ottelun konkari nyt tarjolla!
- Olli Palola: lähtöpassit Liiga-seurasta
- Lähde: Jokerit virittelee vaihtokauppoja – ollut yhteydessä useisiin seuroihin!
- Urheilucast: Jori Lehterälle lyötiin isot rahat pöytään – kaksi seuraa asialla!
- Jokerit teki kovan hankinnan – 43 tehopisteen puolustaja Helsinkiin
- Jättisponsorille riitti – ulos MM-kisoista!
- Lähes 300 AHL-ottelun puolustaja siirtyy Liigaan!
- Expressen: Liiga-seura luopumassa tähtihankinnastaan?
- Jokerit-kapteeni lähtee Mestikseen – uusi seura selvillä