Tapparan valmennus aliarvoi paikallisvastustajansa Tampereen Ilveksen SM-liigan puolivälierien alussa, sillä runkosarjan voittajat päättivät lähteä voittamaan ottelusarjaa pelaamalla varman päälle otteluita.

Tällä tarkoitetaan sitä, että Tapparan pukukopissa luotettiin niin paljon vuosia hiottuun pelitapaan, että he olettivat voittavansa sarjan ilman pelillisiä riskejä.

Rauhallisten oman puolustusalueen lähtöjen, keskialueen ylitysten ja samalla oma keskialueen puolustamisen kuviteltiin olevan niin korkealla tasolla, että Ilveksen ajateltiin kaatuvan niin sanotulla peruspelaamisella, jota Tappara toteutti jo runkosarjassa.

Jos Ilves olisi lähtenyt yhtä varovaisella taktiikalla liikkeelle ja lähtenyt peruuttelemaan Tapparan edessä, olisi noutaja varmasti tullutkin.

Kaikkien kiekkofanien iloksi Ilveksen päävalmentaja Karri Kivi muun valmennusryhmän kanssa lähtikin rohkeasti Tapparan kimppuun pakittelun sijasta.

Ilves ei ole odotellut Tapparan hyökkäyksiä keskialueella, vaan lähtenyt aktiivisesti karvaamaan kiekkoja ylhäältä, mikä on on ollut todellista myrkkyä Jussi Tapolan valmentamalle joukkueelle. Tappara on riisuttu aseista, kun se ei ole päässyt rauhassa rakentamaan peliä.

Mielenkiintoista on, ettei Tapparan valmennus ole Ilveksen pelirohkeudesta huolimatta suostunut tekemään komromisseja oman suunnitelmansa kanssa, vaan on kuviteltu koko sarjan läpi, että oma suunnitelma lähtee pian tuottamaan hedelmää ja kääntämään ottelusarjaa heille.

Nyt odottelu on vienyt Ilveksen jo voiton päähän välieräpaikasta. Ilves on osoittanut, että riskeillä ja rohkeudella pelaaminen on aina viihdyttävämpää kuin kyttäily ja kiekon siirtely. Ilves-fanien iloksi se taktiikka on myös toiminut tähän asti.