HELSINKI. HIFK:n riveissä Joonas Rask on ollut jälleen hyvin pirteä ja näyttävä pelaaja pudotuspeleissä. Raskista on ehtinyt tulla suoranainen kevään pelaaja.

Maanantaina Helsingissä Rask väläytteli tosissaan osaamistaan.

Ensimmäisen erän puolen välin kohdilla Rask tuli oikealta, pyörähti ja teki todella näyttävän, spin-o-rama -tyylisen osuman.

– Tuli irtokiekko keskialueelle ja pääsin ensimmäisestä äijästä irti. Näin, että olisiko ollut (Per) Savilahti-Nagander vastassa. Päätin haastaa keskelle pienellä kärkiveivillä ja sitten kääntöveto. Joskus on jäänyt molarin patjoihin, nyt meni, Rask huokaisi ottelun jälkeen.

Treenattu kuvio, eikä pää mennyt pyörälle.

– On noita sen verran tehty tuolla treeneissä, että on ihan tottunut jo siihen.

Tilanteessa yllättävä ratkaisu näytti pistäneen TPS-vahdin Oskari Setäsen hämmennyksen partaalle.

– Ei Setänen välttämättä odottanut, että vedän siitä. Ehkä odotti, että syötän taakse, Rask pohdiskeli.

Raskin 2-0-maalin jälkeen TPS onnistui kuitenkin nousemaan rinnalle.

Ratkaisu tuli vasta toisessa jatkoerässä, kun Corey Elkins iski voittomaalin.

– Mulla oli koko jatkoerän ajan fiilis, että kyllä me tämä hoidetaan. Meillä oli siinä otetta. Uskallettiin pelata, haluttiin ratkaista. Hyvä, että Corey teki sitten. Tärkeä voitto, Rask tunnelmoi.

Nyt sarja käytännössä alkaa alusta. 2-2 ja luvassa on paras kolmesta -mittelö.

Selvää on kuitenkin se, että IFK:n on pakko voittaa Turussa, mikäli se mielii välieriin.

– Ollaan siellä vähän tunaroitu ensimmäisissä erissä ja vastustaja on saanut vähän sitä kautta maaleja ja päässyt edelle. Ovat sitten pelanneet hyvin siinä asemassa. Meidän pitää keksiä siihen keinot, että miten me pidetään tilanne sellaisenaan ja aloitetaan itse vahvasti siellä.

– Meillä on kova usko tähän meidän joukkueeseen ja hyvä meininki päällä, niin kuin nähtiin, Rask sanoi maanantaina luottavaisena.

Viides kohtaaminen pelataan keskiviikkona Turussa.