Chicago Blackhawks kokosi tutun reseptin mestaruusjahtiin – toimi ainakin viimeksi
Seuraavat kuukaudet näyttävät, oliko Chicagon peliliike siirtorajan umpeutumisen kynnyksellä tylyn nerokas suunnitelma, kun se hankki Dallas Starsista takaisin puolustaja Johnny Oduyan.
Ruotsalaiskonkarin paluu varmistaa sen, että Blackhawks saa kasaan juuri saman puolustusnelikon, jonka avulla se voitti edellisen mestaruutensa 2015.
Toinen ruotsalainen Niklas Hjalmarsson palaa ensi yön otteluun missattuaan neljä peliä loukkaantumisen takia. Ruotsalaispari lyödään saman tien yhteen, minkä lisäksi ykkösparina häärii tuttu voimakaksikko Duncan Keith–Brent Seabrook.
Loppukautta kohden vastuu tulee kuormittumaan rajusti ykkösparille. Keväällä 2015 Keith oli täysin pitelemätön, sillä hen pelasi käsittämättömästi yli 31 minuuttia ottelua kohden, teki lähes piste per peli ja hänen teholukemansa oli mestaruuden varmistuttua +16 23 ottelussa.
Kaiken kaikkiaan Chicagon kokoonpanossa on viisi mestaruuskauden puolustajaa, kun kolmosparissa häärii Trevor Van Riemsdyk. Hänen parinaan on kelpo kautta pelaava 37-vuotias konkari Brian Campbell.
Blackhwaks on tällä hetkellä läntisen konferenssin toisena vain pisteen päässä Minnesota Wildista. Chicago viilettää myös seitsemän ottelun voittoputkessa.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Ässien Jarno Pikkarainen myöntää: ”Kiekko on pomppinut meille”
- Ilveksen entinen maalitykki vapaille markkinoille!
- Jyrki Aholta yllätysresepti Kiekko-Espoon kohtalon otteluun: “Tanssitaan vaikka humppaa bussissa”
- Huimaa draamaa Liigan pudotuspeleissä! Yhdellä seuralla jo selkä seinää vasten
- Ahneus iski! Toronto valmis kauppaamaan NHL-tähtensä
- KalPalle iso takaisku – Hugo Gallet pelikieltoon
- Nathan MacKinnonista tyly paljastus – Joonas Donskoi: ”Ei ollut helppoa”
- Leijonille surkea uutinen NHL:stä – Florida-tähti loukkaantui
- SaiPassa loistanut Ville Petman loukkaantui – kuljetettiin paareilla sairaalaan
- Liigan pudotuspelit käyntiin – KalPa iski HIFK:n kanveesiin
- Entinen HIFK-tähti valitsi Venäjän – haluaa Suomen ulos World Cupista
- Urheilucast: Risto Dufva sai uuden työpestin – muhkea palkka kouraan!
- SK: Sport kaappasi kaksi vahvistusta muista Liiga-seuroista!
- Petmanin veljesten ensi kauden seura selvisi
- TPS julkaisi tiedotteen – faneille lupaus ensi kaudesta
- Ässät-ikoni puolustajaa Oliver Lauridsenia Ylellä: ”Nuorten pelaajien pitää ymmärtää…”
- Urheilucast: Aleksi Saarela loikkaamassa toiseen Liiga-seuraan!
- Teemu Selänne podcastissa: Harkitsi jymysiirtoa NHL:ssä – ”Keskustelimme siitä”
- IS:ltä yllättävä paljastus: Montreal ja Patrik Laine tekivät radikaalin diilin
- Nimet paperissa – Tappara jysäytti ison sopimusuutisen ensi kaudeksi!