Antti Raannalle vakuuttava nollapeli – hurja määrä torjuntoja!
New York Rangersin kakkoveskari Antti Raanta on ollut tällä kaudella vakuuttava niissä otteluissa, joissa hän on päässyt joukkueensa tolppien väliin.
Niin myös tällä kertaa, kun ottelussa Tampa Bay Lightningia vastaan Henrik Lundqvistilla oli lepovuoro.
Ottelussa Raanta pysäytti kaikki 38 Lightningin laukausta ja torjui joukkueelleen 1-0-jatkoaikavoiton.
Aivan ottelun loppusekunneilla Raanta teki loistavan patjatorjunnan Nikita Kutsherovin vedon tielle ja onnistui venyttämään ottelun jatkoajalle.
– Kun kello tikittää kolmannessa erässä, sitä alkaa miettiä, että yksi maali voi ratakaista tämän ottelun. Kolme tai neljä viimeistä minuuttia puolustuksemme oli vähän liian avoin, mutta pelasimme hyvin, blokkasimme paljon vetoja ja tapoimme hyvin jäähyjä, Raanta sanoi New York Postille.
Nollapeli oli Raannalle jo kauden kolmas. 21 pelaamassaan ottelussa suomalainen on summannut vakuuttavan torjuntaprosentin 92.
– Oloni on ollut hyvä, vaikka tässä onkin ollut pieniä taukoja tähdistöottelun, loukkaantumisen ja väliviikon vuoksi. Olen tehnyt harjoituksissa oikeita asioita, keskittynyt, laittanut maskin naamalle ja vain nauttinut, Raanta iloitsi.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- NHL-supertähti sivuun Kanadan olympiajoukkueesta – korvaaja nimetty
- NHL-sopimus puretaan – Juho Lammikko vaihtaa maisemaa!
- Patrik Laine kaupan – Montreal valmis maksamaan hurjan hinnan!
- Paljastus Artemi Panarinista: Hylkäsi poskettoman tarjouksen toiselta NHL-seuralta
- NHL-megalupaus Gavin McKennan tapauksesta uudet tiedot – äiti mukana rajussa välikohtauksessa
- Nyt puhuu Leevi Teissala – tästä syystä jättää TPS:n
- Tero Lehterältä suorat sanat, jos Suomen olisi pitänyt pelata Kanadaa vastaan: ”Turpaanlyöntikisa”
- Naisleijonien ja Kanadan välisen ottelun kohtalo selvillä!
- Naisleijonista vain 10 on pelikunnossa – ja synkempiä uutisia on luvassa
- Lähde: Leevi Teissala jättää TPS:n – uusi seura selvillä!
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Toimittaja: Jokerit-tähdeltä yllätyspäätös – jättää seuran!
- Lähde: Lars Bryggman palaamassa Liigaan – tässä miehen uusi osoite!
- NHL-megalupaus Gavin McKenna: 20 vuoden vankeus uhkaa!
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Tyly päätös: Harri Pesoselle näytettiin ovea – paluu Liigaan?
- Nyt puhuu Leevi Teissala – tästä syystä jättää TPS:n