Aleksander Barkov ja Jussi Jokinen ulos pudotuspeleistä? – Floridalla hirvittävä saldo tärkeällä hetkellä
Florida Panthers on tehnyt nousua NHL:ssä viime vuosien aikana.
Se ei ole kyntänyt häntäpäässä, vaan se on ehtinyt olla oman divisioonansa kärkipaikoilla.
Tänä vuonna?
Ei ihan sama homma.
Panthers ehti jo syksyllä antaa kenkää päävalmentajana toimineelle Gerard Gallantille. Uudeksi luotsiksi hypänneen Tom Rowen aikana kelkka ei ole kuitenkaan kääntynyt mitenkään kovin merkittävästi.
Ilmoilla leijuu pahasti uhkakuva, missä muun muassa Aleksander Barkovin ja Jussi Jokisen edustama Panthers ei yllä pudotuspeleihin.
Panthers on tällä hetkellä kuuden pisteen päässä pudotuspeliviivasta. Eikä siinä mitään, eron voi vielä kuroa umpeen.
Huolestuttava asia on kuitenkin se, miten heikko nykysuunta Panthersilla on ollut.
Aivan runkosarjan tärkeimmillä hetkillä Panthers on hävinnyt kahdeksasta edellisestä ottelustaan peräti seitsemän.
– Koko kautemme on ollut pettymys, Panthersin valopilkku Jonathan Marchessault murahti Miami Heraldin mukaan.
– Tässä vaiheessa ei ole enää hirveästi aikaa. Pelit vähenevät ja meidän pitää kääntää laiva toiseen suuntaan, Marchessault jatkoi.
26-vuotias Marchessault on ollut harvoja todellisia onnistujia Panthersin riveissä. Kesällä seuraan vaihtanut hyökkääjä ehti tulla tutuksi aiemmin alempien ketjujen pörrääjänä. Nyt hän on iskenyt 59 otteluun 20 maalia ja 39 tehopistettä.
Panthersilla on jäljellä vielä 16 runkosarjaottelua. Sen pitää saada käyntiin vielä kova kiri, jotta se voi taistella aivan viimeisistä pudotuspelipaikoista.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- USA:n valmentaja uhkaa Naisleijonia rajulla fyysisellä pelillä – näin Tero Lehterä vastasi
- Naisleijonien harjoituksissa 14 pelaajaa – GM kertoi mitä huomisen USA-ottelun kanssa tehdään
- Lehti: Liiga-seura kävi pelaajakaupoilla SHL:ssä!
- Olympialaisissa tehtiin jo jääkiekkohistoriaa- Yhdysvaltain valmentaja hermostui
- Se oli siinä: Liigan pistetykille tyly kohtalo NHL:ssä
- Jääkiekkolegenda Pentti Lindegren on kuollut
- Lähde: Huippuvireinen ruotsalaisvahti suuntaa Liigaan
- NHL:ssä syttyi joukkotappelu – Niko Mikkola teki törkytempun megatähdelle
- Mestis-seura vahvisti rivejään – tuttu mestarivahti tekee paluun
- NHL-supertähti sivuun Kanadan olympiajoukkueesta – korvaaja nimetty
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Toimittaja: Jokerit-tähdeltä yllätyspäätös – jättää seuran!
- Lähde: Lars Bryggman palaamassa Liigaan – tässä miehen uusi osoite!
- NHL-megalupaus Gavin McKenna: 20 vuoden vankeus uhkaa!
- Nyt puhuu Leevi Teissala – tästä syystä jättää TPS:n
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Tyly päätös: Harri Pesoselle näytettiin ovea – paluu Liigaan?