MIKKELI. Siirtorajalla rajun tyhjennysmyynnin keskellä olleella SaiPalla riittää vaikka kuinka paljon haasteita tällä hetkellä.

Sen lisäksi, että se myi viisi avainpelaajaa muualle, oli sen sairastuvalla ennen lauantain kierrosta peräti kymmenen eri pelaajaa.

Nyt lukema kasvoi jälleen, sillä Mikkelissä Jukureita vastaan SaiPan 1-1-tasoihin iskeneen Kim Strömbergin jalka petti alta toisessa erässä täysin harmittomalta näyttäneessä tilanteessa.

Strömberg talutettiin pois jäältä niin, ettei 29-vuotias hyökkääjä pystynyt varaamaan laisinkaan painoa toiselle jalalleen.

Jo aiemmin SaiPalta loukkaantumisten takia sivussa olivat Mikael Kuronen, Elmeri Kaksonen, Tomi Leivo, Saku Salminen, Joni Nikko, Teemu Lämsä, Eetu Koski, Lauri Taipalus, Brett Carson ja Kalle Maalahti.

Siirtorajalla Lappeenrannasta muualle lähtivät Jussi Markkanen, Matti Järvinen, Curtis Hamilton, Per Savilahti-Nagander sekä Brock Trotter.

SaiPa lähtikin lauantain otteluun vahvasti junioripainotteisella joukkueella, jossa Strömberg edusti kokenutta osastoa.

Lappeenrantalaisryhmällä loppukausi menee varsin paineettomassa tilassa, sillä sen pudotuspelihaaveet ovat karanneet käsistä. Silti lauantaina se on pistänyt kovasti kampoihin vielä pudotuspeleihin haaveilevalle Jukureille.