NHL:n nuorelle suomalaisvahdille vaaditaan lisää peliaikaa – ”Hän ansaitsee sen”
Nashville Predatorsin suomalaisvahtien Pekka Rinteen ja Juuse Saroksen otteet ovat aiheuttaneet paljon keskustelua viimeaikoina.
34-vuotias Rinne on ollut heikossa torjuntavireessä, kun taas 21-vuotias Saros on esittänyt mielettömiä otteita tulokaskaudellaan.
Nashvillen paikallislehti Tennesseanin toimittaja Adam Vingan vaatii lisää peliaikaa 92,9 torjuntaprosentilla tällä kaudella torjuneelle Sarokselle.
– Hän ansaitsee sen. 21-vuotias Saros on näyttänyt lupauksia koko kauden ajan, että hän odottaa tulevaisuutta Predatorsin maalinsuulla, kertoo Vingan.
Rinteen viime yön ottelu Calgary Flamesia vastaan meni täysin penkin alle, kun kokenut suomalaisvahti vaihdettiin pois maalilta neljän omiin menneen maalin jälkeen toisen erän alussa.
Nashvillessä kuitenkin uskotaan, että Rinne on seuran ykköstorjuja.
– Rinteeltä ei tulla ottamaan ykköstorjujan paikkaa, mutta Saros on ansainnut oikeuden moneen peräkkäiseen maalilla aloittamiseen, alkaen torstain ottelusta Coloradoa vastaan, Vingan jatkaa.
Saroksella itsellä ei ole kiirettä NHL:n maalinsuulle, mutta hän tiedostaa, että jokainen pelattu ottelu auttaa häntä kehittymään paremmaksi.
– Olen opettelemassa miten NHL-toimii ja minkälaista peli on täällä. Jokainen ottelu jonka pääsen pelaamaan auttaa, kertoo Saros Tennessean-lehdelle.
– Se ei ole kuitenkaan minusta kiinni. Yritän vain tehdä parhaani, kun saan mahdollisuuden.
Pudotuspeleihin himoavan Predatorsin pelaajat uskovat täysin Rinteeseen.
– Sinulla on All-Star -maalivahti (Rinne) maalilla. Saros tulee uutena sarjaan ja tekee niin hyvää työtä, kun hän on tehnyt, sitä on ollut hauska katsoa. Mutta seisomme Rinteen takana. Hän on yksi sarjan parhaita maalivahteja, kertoo Nashvillen hyökkääjä Colin Wilson.
Vingan korostaa vielä uudelleen, että Rinteen paikkaa Nashvillen ykkösvahtina ei mitenkään vaarassa, mutta Saroksen täytyy päästä pelaamaan enemmän otteluita.
– Tehdään tämä selväksi. Saros ei syrjäytä Rinnettä tällä kaudella, eikä he jaa keskenään tasan otteluita. Jääkiekossa peluutetaan silti kuumaa maalivahtia ja tällä hetkellä se on Saros. Hän on ansainnut sen, Vingan päättää.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Leijonien joukkueenjohtaja Mika Kortelainen häkeltyi 4 Nations -turnauksesta: ”Se oli järjetöntä”
- Konsta Helenius palasi farmiin ryminällä – kovat tehot!
- Mikko Lehtonen, riittääkö taso jos vastaan tulee McDavidia ja MacKinnonia?
- Suomi kaukana kärjestä! Tässä ovat olympialaisten TOP 5 -maalivahtiosastot
- Kärppien päävalmentaja latasi suorat sanat tappion jälkeen: ”Ihan lapsellista”
- Yli 300 NHL-ottelun puolustaja ollut koko kauden pelaamatta – nyt löytyi uusi seura
- USA:n kapteenilta vuolaat kehut Suomelle – paljasti olevansa huolissaan taudin leviämisestä
- Tero Lehterältä hämmentävä temppu USA-ottelussa: ”Nyt näette kun valmennus teki virheen”
- TPS:llä katastrofaalinen ilta – tappiputki venyy ja paukkuu
- Viime hetken käänne: NHL-tähti ulos olympialaisista – Liigasta tuttu mies mukaan
- Lähde: Huippuvireinen ruotsalaisvahti suuntaa Liigaan
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- Nyt puhuu Leevi Teissala – tästä syystä jättää TPS:n
- Lähde: Lars Bryggman palaamassa Liigaan – tässä miehen uusi osoite!
- Toimittaja: Jokerit-tähdeltä yllätyspäätös – jättää seuran!
- Patrik Laine kaupan – Montreal valmis maksamaan hurjan hinnan!
- NHL-megalupaus Gavin McKenna: 20 vuoden vankeus uhkaa!
- Paljastus Artemi Panarinista: Hylkäsi poskettoman tarjouksen toiselta NHL-seuralta
- Tyly päätös: Harri Pesoselle näytettiin ovea – paluu Liigaan?