Mestarien liigan joukkuemäärää rajoitetaan – näin muutos koskee suomalaisjoukkueita
Mestarien liigassa eli CHL:ssä vähennetään joukkuemäärää ensi kaudelle.
Kun vielä tällä kaudella mukana oli 48 joukkuetta, on ensi kaudella mukana enää 32.
Muutos osuu varsinkin Euroopan isoihin kiekkomaihin, joista mukana oli runsaasti joukkueita ennen kavennusta. Esimerkiksi Suomesta mukana on ollut kahdeksan eri joukkuetta.
Suomalaisiin muutos vaikuttaa niin, että jatkossa Liigasta mukana on viisi joukkuetta.
Suomen tapaan myös Ruotsi saa viisi joukkuetta, Sveitsi neljä, Tshekki neljä, Saksa kolme ja Itävalta kolme. Loput kahdeksan joukkuetta määriytyvät ”haastajaliigoista” ja IIHF:n Continental Cupista, josta ensi kaudelle mukaan tulee sen voittaja Nottingham Panthers.
Näin joukkueet määriytyvät maakohtaisiin kiintöihin:
1. Sarjan mestari
2. Runkosarjan voittaja
3. Runkosarjan kakkonen
4. Finaalin häviäjä
5. Korkeammin sijoittunut välierissä tippunut joukkue
6. Alemmaksi sijoittunut välierissä tippunut joukkue
7. Runkosarjan kolmas
8. Runkosarjan neljäs
9. Runkosarjan viides
Kahdella edellisellä kaudella CHL:n nimiinsä on vienyt Frölunda.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Mikko Lehtonen, riittääkö taso jos vastaan tulee McDavidia ja MacKinnonia?
- Suomi kaukana kärjestä! Tässä ovat olympialaisten TOP 5 -maalivahtiosastot
- Kärppien päävalmentaja latasi suorat sanat tappion jälkeen: ”Ihan lapsellista”
- Yli 300 NHL-ottelun puolustaja ollut koko kauden pelaamatta – nyt löytyi uusi seura
- USA:n kapteenilta vuolaat kehut Suomelle – paljasti olevansa huolissaan taudin leviämisestä
- Tero Lehterältä hämmentävä temppu USA-ottelussa: ”Nyt näette kun valmennus teki virheen”
- TPS:llä katastrofaalinen ilta – tappiputki venyy ja paukkuu
- Viime hetken käänne: NHL-tähti ulos olympialaisista – Liigasta tuttu mies mukaan
- KooKoolta järkälemäinen sopimusuutinen: ”Tiedetään hyvänä tuloksentekijänä”
- Jokereiden päävalmentaja Tomek Valtonen pahoittelee asiatonta käytöstään: ”Mitä eilen pelin jälkeen tapahtui…”
- Lähde: Huippuvireinen ruotsalaisvahti suuntaa Liigaan
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- Nyt puhuu Leevi Teissala – tästä syystä jättää TPS:n
- Lähde: Lars Bryggman palaamassa Liigaan – tässä miehen uusi osoite!
- Toimittaja: Jokerit-tähdeltä yllätyspäätös – jättää seuran!
- NHL-megalupaus Gavin McKenna: 20 vuoden vankeus uhkaa!
- Patrik Laine kaupan – Montreal valmis maksamaan hurjan hinnan!
- Paljastus Artemi Panarinista: Hylkäsi poskettoman tarjouksen toiselta NHL-seuralta
- Tyly päätös: Harri Pesoselle näytettiin ovea – paluu Liigaan?