Menehtynyt seuraomistaja hyvin arvostettu NHL-piireissä – hyökkääjälegenda ”äärimmäisen surullinen” uutisesta
Detroit Red Wingsin menehtynyt omistaja Mike Ilitch oli hyvin pidetty ja arvostettu NHL-piireissä.
Ilitch osti vuonna 1982 Red Wingsin, joka ei ollut niittänyt menestystä NHL:ssä vuosiin. Ilitchin aikana joukkue voitti Stanley Cupin vuosina 1997, 1998, 2002 ja 2008.
Kolmen ensimmäisen kerran aikana joukkuetta kipparoi Detroit-legenda Steve Yzerman, joka oli ”äärimmäisen surullinen” kuultuaan entisen pomonsa menehtymisestä.
– Sekä herra että rouva Ilitchillä, kuten heidän koko perheellään, on ollut mittaamattoman suuri vaikutus ei vain uraani, mutta elämääni, nykyisin Tampa Bay Lightningin managerina työskentelevä Yzerman sanoi The Tampa Bay Timesille.
– Jo siitä asti, kun 18-vuotiaana tulin Detroitiin, se neuvominen, anteliaisuus, välittäminen ja rakkaus, joita herra Ilitch on minulle ja perhelleni antanut, ovat asioita, joita en koskaan unohda, Yzerman sanoi.
Yzerman pelasi koko uransa Detroitissa Ilitchin alaisuudessa.
– Herra Ilitch jätti taakseen uskomattoman perinnön baseballissa, jääkiekossa ja Detroitin metropolialueella. Häntä tullaan aina muistamaan kaikista hänen tavoistaan rikastuttaa elämiämme. Mike Ilitch tulee aina elämään vahvasti mielessäni ja sydämessäni.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Yli 300 NHL-ottelun puolustaja ollut koko kauden pelaamatta – nyt löytyi uusi seura
- USA:n kapteenilta vuolaat kehut Suomelle – paljasti olevansa huolissaan taudin leviämisestä
- Tero Lehterältä hämmentävä temppu USA-ottelussa: ”Nyt näette kun valmennus teki virheen”
- TPS:llä katastrofaalinen ilta – tappiputki venyy ja paukkuu
- Viime hetken käänne: NHL-tähti ulos olympialaisista – Liigasta tuttu mies mukaan
- KooKoolta järkälemäinen sopimusuutinen: ”Tiedetään hyvänä tuloksentekijänä”
- Jokereiden päävalmentaja Tomek Valtonen pahoittelee asiatonta käytöstään: ”Mitä eilen pelin jälkeen tapahtui…”
- Naisleijonien ketjut Yhdysvaltoja vastaan julki!
- NHL-supertähti lähtee olympialaisiin karmeassa kunnossa – raju kuva julki
- Leviääkö norovirus nyt olympiakylässä? Näin joukkueen ylilääkäri Maarit Valtonen vastasi SuomiKiekolle
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- Lähde: Huippuvireinen ruotsalaisvahti suuntaa Liigaan
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- Nyt puhuu Leevi Teissala – tästä syystä jättää TPS:n
- Lähde: Lars Bryggman palaamassa Liigaan – tässä miehen uusi osoite!
- Toimittaja: Jokerit-tähdeltä yllätyspäätös – jättää seuran!
- NHL-megalupaus Gavin McKenna: 20 vuoden vankeus uhkaa!
- Patrik Laine kaupan – Montreal valmis maksamaan hurjan hinnan!
- Paljastus Artemi Panarinista: Hylkäsi poskettoman tarjouksen toiselta NHL-seuralta
- Tyly päätös: Harri Pesoselle näytettiin ovea – paluu Liigaan?