Juha Junno jättää Kärpät: ”Kun aloitin, oli toimistomme yksi ikkunaton huone”
Oulun Kärpät Oy:n hallitus on tehnyt 23.2. pitämässään kokouksessa tukun merkittäviä päätöksiä.
Kärppien toimitusjohtajana 21 vuoden ajan toiminut Juha Junno jättää tehtävänsä kuluvan kauden päätteeksi. Junnon tilalle Kärppien toimitusjohtajaksi nousee 1.5.2017 alkaen Oulun Kärpät Oy:n hallituksen puheenjohtajana kuuden vuoden ajan toiminut Tommi Virkkunen. Virkkusen siirtyessä toimitusjohtajaksi ottaa hallituksen puheenjohtajan tehtävän hoitaakseen varapuheenjohtaja Heikki Kontsas.
– Noin kaksi vuotta sitten Juha ilmoitti hallitukselle tämän olevan hänen viimeinen kautensa toimitusjohtajana. Aika pian kävi myös selväksi, että tämä ei ole neuvoteltavissa oleva asia, vaan Juhan lopullinen päätös. Kärppien hallitus aloitti välittömästi uuden toimitusjohtajan kartoituksen, ja minä sain tehtäväkseni valintaprosessin valmistelun, taustoittaa Kontsas.
– Olemme liigaseurojen joukossa epätavallinen organisaatio: Kärppäsäätiö omistaa osakeyhtiöstä noin 80 prosenttia, ja meille on äärettömän tärkeää, että yhtiön talous on pitkässä juoksussa tasapainossa. Rahavirrat voivat kulkea vain osakeyhtiöltä säätiölle – eivät koskaan toiseen suuntaan. Näistä asioista johtuen olemme pitkäjänteisesti pyrkineet kehittämään liiketoimintaa myös kaukalossa tapahtuvan ydinliiketoimintamme ulkopuolelle, Kontsas jatkaa.
Kontsaksen viittaamaan kaukalon ulkopuoliseen liiketoimintaan kuuluvat Oulun Kärppien ravintolatoiminta, henkilöstövuokraukseen ja rekrytointipalveluihin erikoistunut Työtahti Oy, LED-näyttöjen mainosmyynnistä vastaava Jättinäytöt sekä uusimpana hankintana Qstock Oy.
– Tätä taustaa vasten kävi nopeasti selväksi, että etsimme Kärppiin ennen kaikkea konsernijohtajaa, jolla on käsitystä liiketoiminnasta, verkostot pohjoissuomalaiseen liike-elämään ja luonnollisesti myös ymmärrystä jääkiekosta. Aika pian Tommi Virkkusen nimi nousi esiin yhtenä vaihtoehtona. Jatkoimme kartoitusta, mutta Tommin nimi pidettiin mukana muiden kandidaattien joukossa. Perusteellisen harkinnan jälkeen hallitus päätti yksimielisesti kysyä Virkkusta tehtävään. Vuoden vaihteessa olimme siinä pisteessä, jolloin Tommi oli valmis ottamaan haasteen vastaan.
Vuonna 1996 Kärppien toimitusjohtajaksi siirtyneelle Junnolle käynnissä on 21. perättäinen kausi Kärppien johdossa. Tuossa ajassa pohjoisen divarijoukkueesta on kasvanut 2000-luvun suomalaisen seurajoukkuetyön suurin menestystarina.
– Kun aloitin Kärpissä, oli toimistomme yksi ikkunaton huone erään oululaisen urheiluliikkeen kellarissa. Ensimmäisenä tehtävänä oli rakentaa Kärpistä uskottava liigajoukkue, ja kauden 1999–2000 päätteeksi onnistuimme siinä pitkän ja raskaan karsintasarjan päätteeksi, Junno muistelee.
Pian liiganousun jälkeen alkoi myös Kärppien urheilullinen ja taloudellinen menestys Suomen korkeimmalla sarjatasolla. Kuuden suomenmestaruuden, kahden hopean, kahden pronssin ja kansainvälisten sarjojen menestyksen lisäksi Kärpät on kohonnut Junnon aikakaudella liikevaihdoltaan suurimmaksi suomalaiseksi jääkiekkoseuraksi.
Lähde: Kärppien tiedote
Voita kylpyläloma Pärnussa kahdelle – arvo 560€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kylpyläloman Pärnussa kahdelle!
- Palkinto sisältää kolme yötä kylpylähotellissa aamiaisineen, laivamatkat Helsinki-Tallinna-Helsinki ja kuljetukset Tallinna-Pärnu-Tallinna.
- Ville Hussolle kävi karu kohtalo NHL:ssä
- Ruotsalainen NHL-supertähti hyökkäsi joukkuetoverinsa kimppuun – video leviää somessa
- Toimittaja: Chicago tavoitteli NHL-supertähteä kesällä – päätyi Teuvo Teräväiseen
- NHL-mestareita koetellaan – Floridalle jälleen karu takaisku!
- NHL:ssä harvinainen temppu – tämä täysosuma löi ällikällä: ”99,9 prosentin todennäköisyydellä tuo ei ikinä onnistu”
- Oho! SHL-seuralta miljoonan kruunun rahankeräyskampanja suomalaistähden nappaamiseksi
- Liigasta potkut saanut Maso Lehtonen sai uuden pestin
- IS: Ex-kiekkoilija Janne Puhakka, 29, on kuollut henkirikoksen uhrina
- Nimet paperissa! Tässä seurassa Jori Lehterän ura jatkuu tulevina vuosina
- Edmontonille taas kuonoon – kauden aloitus koko NHL-historian surkein
- Oliver Kapaselle kylmä suihku NHL:ssä – Joel Armia iskettiin huippuketjuun
- Jokerit repi hyökkääjänsä sopimuksen!
- Tässä Julius Junttilan loppukauden seura!
- Florida-tähti Aleksander Barkovin loukkaantumisesta tipahti iso päivitys
- Jesse Puljujärvi lensi katsomoon NHL:ssä – näin valmentaja kommentoi
- Maajoukkuehyökkääjä jättää Liigan – tässä uusi seura!
- Liiga-seura teki pelaajakaappauksen Jokereista!
- Ilvekselle raju takaisku!
- Mikko Rantasen sopimusneuvotteluissa massiivinen käänne – seura pakotettu shokkiratkaisuun?
- NHL-asiantuntijat linjaavat: tämä joukkue juhlii seuraavaksi Stanley Cup -mestaruutta