World Cupissa hurmanneen veskarin vuosi päättyi tylyyn kohtaloon
World Cupissa Euroopan joukkueen aina finaaleihin asti torjuneen Jaroslav Halakin vuosi 2016 ei päättynyt kaikista iloisimmalla tavalla.
Halak on ollut alamäessä New York Islandersin maalilla tämän syksyn aikana. Islanders joukkueena ei ole pelannut kovin kaksisesti, eikä Halak itse ole ollut parhaalla mahdollisella tasolla.
Kaikki huipentui siihen, kun Islanders päätti laittaa Halakin siirtolistalle, eli waiverseihin.
Millä tahansa NHL-seuralla oli mahdollisuus poimia Halak itselleen, mutta kukaan ei tarttunut tähän saumaan.
Näin slovakkivahti läpäisi siirtolistan ja hänet lähettiin farmin puolelle AHL:ään.
Suurin syy sille, ettei Halak kelvannut millekään muulle NHL-seuralle, on hänen nykyisen sopimuksensa koko. Halakin palkkojen keskiarvo on 4,5 miljoonaa dollaria vielä tämän ja ensi kauden ajan.
Islandersin maalivahtitilanne on puhututtanut koko syksyn ajan, sillä seura on raahannut mukanaan kolmea eri maalivahtia.
Nyt lukumäärä tippuu kahteen, kun Halak siirrettiin AHL:n puolelle. Islandersin mukana jatkavat Thomas Greiss ja JP Berube.
31-vuotias Halak torjui syksyllä 21 ottelussa, joissa hänen torjuntaprosenttinsa oli 90,4.
World Cupissa Halak hurmasi torjumalla kiekkoja peräti 94,1-torjuntaprosentilla. Hän ja Euroopan joukkue joutuivat tyytymään kuitenkin kakkossijaan, sillä finaaleissa Kanada oli sitä parempi.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- NHL-supertähti sivuun Kanadan olympiajoukkueesta – korvaaja nimetty
- NHL-sopimus puretaan – Juho Lammikko vaihtaa maisemaa!
- Patrik Laine kaupan – Montreal valmis maksamaan hurjan hinnan!
- Paljastus Artemi Panarinista: Hylkäsi poskettoman tarjouksen toiselta NHL-seuralta
- NHL-megalupaus Gavin McKennan tapauksesta uudet tiedot – äiti mukana rajussa välikohtauksessa
- Nyt puhuu Leevi Teissala – tästä syystä jättää TPS:n
- Tero Lehterältä suorat sanat, jos Suomen olisi pitänyt pelata Kanadaa vastaan: ”Turpaanlyöntikisa”
- Naisleijonien ja Kanadan välisen ottelun kohtalo selvillä!
- Naisleijonista vain 10 on pelikunnossa – ja synkempiä uutisia on luvassa
- Lähde: Leevi Teissala jättää TPS:n – uusi seura selvillä!
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Toimittaja: Jokerit-tähdeltä yllätyspäätös – jättää seuran!
- Lähde: Lars Bryggman palaamassa Liigaan – tässä miehen uusi osoite!
- NHL-megalupaus Gavin McKenna: 20 vuoden vankeus uhkaa!
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Tyly päätös: Harri Pesoselle näytettiin ovea – paluu Liigaan?
- Nyt puhuu Leevi Teissala – tästä syystä jättää TPS:n