Video: Suomalaistulokas turhautti ruotsalaisen NHL-vahdin: ”Se vain puristui läpi”
Maalivahti Jacob Markström pelasi muuten melko hyvän ottelun Vancouver Canucksin maalilla, kun hänen joukkueensa päihitti Colorado Avalanchen lukemin 3-2, mutta vastustajan avausmaali jäi kaivelemaan ruotsalaismaalivahtia.
– Ajattelin, että sain sen kiinni aivan varmasti, mutta se vain puristui läpi, Markström sanoi NHL.comille.
2-1-kavennusmaalin, josta Markström puhui, iski Avalanchen suomalaistulokas Mikko Rantanen.
Tilanteessa Avalanchen venäläispuolustaja Nikita Zadorov laukoi ensin ranteella kohti maalia, ja Markström tiputti päin tulleen kiekon. Rantanen hyökkäsi haukkana paikalle ja harmistutti vastustajan maalivahdin iskemällä kiekon sisään.
– Se on todella turhauttavaa, koska tuntui, että me pelasimme mielestämme todella hyvän ottelun ja että he eivät tehneet juuri mitään. Sitten päästin tuollaisen maalin sisään, ja se antoi heille toivoa, mikä teki tilanteesta yhtäkkiä kunnon kiekko-ottelun, Markström päivitteli.
Samassa ottelussa maalin iski myös Canucksin Markus Granlund, joka suoranaisesti varasti kiekon juuri Zadorovilta. Lue uutinen aiheesta täältä.
Katso Rantasen maali Viasatin verkkosivuilta tästä linkistä.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Ilves: nuori puolustaja vuokralle toiseen Liiga-seuraan
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- Huhu Sveitsistä: Ville Peltonen jättiseuran kiikarissa
- Kärppäpelaajilta viesti faneille: ”Pohjalla olo ja tuska ovat vahvasti läsnä”
- Mitkä kädet! Mikko Rantanen vei soolomaalillaan vastustajat täysin kahville
- Karu uutinen – JYP-tähti Leevi Tukiaisen poissaolon pituus selvisi!
- Atro Leppänen allekirjoitti uuden NHL-sopimuksen!
- Jukurit: kahdeksan pelaajaa sairastuvalla – ruotsalaispuolustajan kausi ohi!
- llves-vahti Roope Taponen: vuokrapesti uuteen Liiga-seuraan!
- JYP: iso uutinen!
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Markus Granlund vihjaa NHLWAMille: tässä Liiga-seurassa haluaa vielä pelata
- Liiga-seuralle raju takaisku – tähtipelaajan kausi paketissa!
- Urheilucast: Aleksi Saarelasta kajahti iso siirtohuhu!
- IS: Entinen Liiga-kiekkoilija törttöili kunnolla – vankeustuomio!
- Liiga-provot: Jokerit on astumassa tuttuun ansaan
- Yle: Kärpät ryöväämässä toisen Liiga-seuran tähden!
- Näkökulma: Ilveksen ja Kiekko-Espoon vaihtokauppa paljastaa karun totuuden