Sidney Crosby aivotärähdyksestä ennätystahtiin: ”Tiesin, että pitää olla kärsivällinen”
Sidney Crosby lentää tällä kaudella NHL-kaukaloissa. Aina kovia tehopisteitä takova Pittsburgh Penguinsin kapteeni on pystynyt viemään itsensä uudelle tasolle tekemällä maaleja ennätystahtiin.
Hänellä on nyt kasassa 26 maalia 33 otteluun. Tällä tahdilla Crosbyllä on kasassa runkosarjan päätteeksi 60 maalia 76 otteluun.
Hänen oma ennätyksensä on 51 maalia kaudelta 2009-10. muilla 11 kaudellaan enemmän pelinrakentajana tunnettu hyökkääjä ei ole ylittänyt 40 maalin rajaa.
Runkosarjan alussa hän oli poissa kuusi ensimmäistä ottelua aivotärähdyksen takia, mikä asetti varjon ennenkin samoista oireista kärsineen tähtihyökkääjän alkukaudelle.
– Luulen, että toivoin vain sen menevän nopeasti ohi. Olen käynyt sen läpi aiemminkin. Tiesin, että minun pitää olla kärsivällinen, Crosby kertoo aivotärähdyksen oireistaan NHL.comin haastattelussa.
Kaikki alkoi, kun tähtihyökkääjä oli palannut World Cupin jälkeen Penguinsin harjoituksiin. Yhtenä aamuna hän heräsi päänsärkyyn ja joutui jättämään viimeisen harjoitusottelun väliin ennen kauden alkua. Lopulta paluu venyi reilusti runkosarjan alun jälkeen.
– Oli hyvä merkki, että pystyin luistelemaan aikaisessa vaiheessa. Pystyin itse olemaan kärsivällinen, kun tiesin paluun olevan lähellä, hän kuvailee.
Crosbyn vakuutti olevansa täydessä iskussa kaukaloon päästyään tekemällä ensimmäiseen kolmeen otteluun neljä maalia. Jälki on ollut tuhoisaa sen jälkeenkin. Hän on vain kahdesti tällä kaudella ollut kahden ottelun maalittomassa putkessa.
– Kun sinusta tuntuu hyvältä, tunnet itsesi samalla itsevarmaksi. Olet valmis reagoimaan, etkä ajattele kentällä liikaa. Teen vain työni niin kuin muutkin tekevät tässä joukkueessa, Crosby sanoo.
Voita sähköpyörä – arvo yli 1000€!
- Vastaa neljään nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa sähköpyörän, jonka arvo on yli 1000€!
- Tappara kiinnitti maajoukkuehyökkääjän – ”Sopii erinomaisesti pelitapaan”
- Tapparalta isoja uutisia: Nämä viisi pelaajaa jättävät seuran – mukana tähtihyökkääjä!
- Tässä on Kiekko-Espoon Liiga-joukkue – tällä nipulla uuteen kauteen
- Näillä ketjuilla Leijonat harjoitteli ennen MM-kisoja – Jesse Puljujärvelle kaavaillaan isoa roolia
- Nyt jysähti – Kärpät julkisti massiivisen pelaajasopimuksen!
- Konsta Heleniuksesta, 17, tipahti täysin poikkeuksellinen NHL-arvio rapakon takaa!
- JYP rysäytti hankinnan tiskiin – haaviin CHL-mestari!
- Varausarvonta tehty – Macklin Celebrinin NHL-seura selvisi!
- Huippuvahvistuksia MM-jäille – Sveitsi vahvistuu kahdella NHL:n tähtinimellä
- Jymypaukku! IS: Raimo Helminen päävalmentajaksi Liigaan
- Jesse Puljujärvi ulos MM-kisoista – Discoveryn asiantuntijat nimesivät Leijonien MM-joukkueen
- HS: Konsta Helenius iski jääkylmän piikin Leijonat-johdolle
- MM-kisamatka ei kiinnosta – Tappara-tähdeltä tylyt terveiset Jukka Jaloselle
- Pelicans-tähti Lars Bryggman paljastaa: tässä ovat ensi kauden vaihtoehdot
- Lähde: Liiga-tähti Markus Nurmi löysi uuden joukkueen!
- Ilves teki kaappauksen huippuseurasta!
- Kiekko-Espoo iski tiskiin neljä sopimusta – HIFK-puolustaja siirtyy Espooseen
- HS: Jokerit dominoi pelaajamarkkinoita – hurjia muutoksia rosteriin!
- Aleksander Barkoville huima kunnianosoitus NHL:ssä!
- Kiekko-Espoo iski pöytään ison sopimuksen!