Seuralegendalta kovaa palautetta NHL-joukkueelle: ”Turhauttava vuosi”
Boston Bruinsissa 1980- ja 1990-luvuilla loistanut ja nykyään seuran presidenttinä toimiva Cam Neely ei ole tyytyväinen siihen, miten joukkue on tällä kaudella esiintynyt.
Bruins on tällä hetkellä itäisessä konferenssissa seitsemäntenä ja kiinni pudotuspelipaikassa. Neelyn mukaan joukkue on kuitenkin jättänyt paljon otettavissa olleita pisteitä ottamatta.
– En ole luultavasti optimistinen sen suhteen, missä olemme nyt. Olemme pelanneet nyt enemmän otteluita kuin moni joukkue, emmekä ole kasvattaneet niihin niin paljon eroa kuin olisimme voineet ja toivoneet. Se on ollut turhauttavaa, Neely sanoi Boston Heraldille.
– Tämä on ollut turhauttava vuosi, koska olemme näyttäneet monesti, että osaamme pelata ja pelanneet hyvin. Sitten on aikoja, kun kysellään, että ”mitä tapahtui”. Jos ei ole nähnyt hyviä aikoja, joukkueen näkee eri tavalla. Pitää vain olla tasaisempi jatkuvasti.
Bostonin joukkueenrakennus on saanut lokaa niskaansa, koska joukkue vaikuttaa samaan aikaan uudelleenrakentavan mutta myös tähtäävän vahvasti jatkopeleihin. Tavoitteet ovat kovasti ristiriidassa.
– Olisin samaa mieltä, jos meillä ei olisi vahvoja veteraanipelaajiamme. Kun nuoret kaverit, kuten Pasta (David Pastrnak), kehittyvät niin paljon ja tuovat uusia palasia mukaan, uskomme pystyvämme kilpailemaan pudotuspeleissä, Neely selitti.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Markus Ruusu vaihtaa Liiga-seuraa!
- Yllätysuutinen: HIFK ja Ässät rysäyttivät pelaajakaupan!
- Liiga-provot: Nämä Liiga-seurat jäävät rannalle pudotuspeleistä
- Lähde: Niklas Rubin vaihtaa maisemaa – tässä on ensi kauden seura
- Liigan entinen maalipyssy lopettaa uransa!
- Karu päätös: Edmonton-konkarille lähtöpassit NHL:ssä!
- Antti Raanta: uusi päivitys
- AL: Ässät teki kaappauksen Ilveksen leiristä!
- NHL:ssä täysi sirkus päällä: maalivahdit tappelivat 60 000 katsojan edessä
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Liiga-provot: Jokerit on astumassa tuttuun ansaan
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Markus Granlund vihjaa NHLWAMille: tässä Liiga-seurassa haluaa vielä pelata
- Liiga-seuralle raju takaisku – tähtipelaajan kausi paketissa!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Urheilucast: Aleksi Saarelasta kajahti iso siirtohuhu!
- IS: Entinen Liiga-kiekkoilija törttöili kunnolla – vankeustuomio!
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Niklas Rubin saanut jättimäisen tarjouksen – Oulussa etsitään jo korvaajaa
- Yle: Kärpät ryöväämässä toisen Liiga-seuran tähden!