NHL-tähtipakki palaa vanhaan kotihalliinsa shokkikaupan jälkeen – ”Kunhan en ole zombi…”
Shea Weber ehti pelata Nashville Predatorsissa yhteensä 11 kaudella, joista kuudella hän oli joukkueen kapteeni.
Voi siis sanoa, että Nashvillen kotihalli on miehelle tuttu.
Keskiviikon vastaisena yönä Weber on kuitenkin uudessa tilanteessa, kun hän pelaa ensimmäistä kertaa hallissa jossain muussa kuin Predatorsin paidassa.
Kesällä kiekkomaailmaa shokeeraaneessa kaupassa Montreal Canadiensiin siirtynyt puolustaja ei vielä päivää ennen ottelua osannut oikein kuvailla tunteitaan.
– Kun pääsemme sinne – ja kunhan en ole zombi, joka koittaa tuntea – pystyn kertomaan vähän enemmän tunteistani, Weber letkautti Montreal Gazetten mukaan.
– Yritän vain pelata kiekkoa, siksi olen täällä. Yritän auttaa joukkueeni voittoon, enkä kiinnitä huomiota jään ulkopuolisiin asioihin.
Weber totesi, että ottelun jälkeen tunteita on varmasti helpompi kuvailla, sillä nyt hän ei oikein itsekään tiennyt, mitä tuntee nyt.
– Minulla on siellä paljon ystäviä tietenkin. Olen pelannut monen jätkän kanssa hyvin pitkään ja yhä ylläpitänyt ystäväsuhteita ja pitänyt yhteyttä. Samaan aikaan [kaukalossa] ei ole ystäviä, ja haluamme voittaa ottelun, toivottavasti enemmän kuin he, Weber kuvaili.
Jättikaupan toinen osapuoli, Montrealista Nashvilleen siirtynyt P.K. Subban ei ottelussa esiinny vamman vuoksi.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Mestis-seura vahvisti rivejään – tuttu mestarivahti tekee paluun
- NHL-supertähti sivuun Kanadan olympiajoukkueesta – korvaaja nimetty
- NHL-sopimus puretaan – Juho Lammikko vaihtaa maisemaa!
- Patrik Laine kaupan – Montreal valmis maksamaan hurjan hinnan!
- Paljastus Artemi Panarinista: Hylkäsi poskettoman tarjouksen toiselta NHL-seuralta
- NHL-megalupaus Gavin McKennan tapauksesta uudet tiedot – äiti mukana rajussa välikohtauksessa
- Nyt puhuu Leevi Teissala – tästä syystä jättää TPS:n
- Tero Lehterältä suorat sanat, jos Suomen olisi pitänyt pelata Kanadaa vastaan: ”Turpaanlyöntikisa”
- Naisleijonien ja Kanadan välisen ottelun kohtalo selvillä!
- Naisleijonista vain 10 on pelikunnossa – ja synkempiä uutisia on luvassa
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Toimittaja: Jokerit-tähdeltä yllätyspäätös – jättää seuran!
- Lähde: Lars Bryggman palaamassa Liigaan – tässä miehen uusi osoite!
- NHL-megalupaus Gavin McKenna: 20 vuoden vankeus uhkaa!
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Tyly päätös: Harri Pesoselle näytettiin ovea – paluu Liigaan?
- Nyt puhuu Leevi Teissala – tästä syystä jättää TPS:n