Kovassa laskussa ollut NHL-hyökkääjä heräillyt – iski kaksi osumaa murskavoitossa
Viime kaudella 74 otteluun 41 pistettä Minnesota Wildin paidassa tehnyt ja laiskaksi haukuttu Thomas Vanek, 32, pelaa tällä hetkellä hyvää kautta Detroit Red Wingsissä.
Wild osti kesällä itävaltalaisen sopimuksen viimeisen vuoden ulos, ja mies siirtyi 2,6 miljoonan dollarin palkalla ja vuoden sopimuksella Detroitiin.
Vanekin pistemäärät olivat Minnesotassakin kohtuullisia, mutta 6,5 miljoonan palkka oli silti roimasti ylimitoitettu.
Perjantain vastaisena yönä Vanek takoi kaksi maalia Los Angeles Kingsin verkkoon joukkueensa voittaessa peräti 4-0.
Samalla kokenut laituri nosti pistemääränsä tällä kaudella numeroihin 9+14=23. Vanek on esiintynyt 28 ottelussa.
Edelliseen seitsemään peliin Vanek on iskenyt yhtä monta pistettä.
Etenkin toisen Wingsin kesähankinnan, tanskalaishyökkääjä Frans Nielsenin kanssa Vanek on löytänyt yhteisen sävelen.
– Nielsenillä ja minulla on ollut hyvää kemiaa aiemmin, ja nyt edellisessä kahdeksassa yhdeksässä ottelussa olemme olleet hyviä yhdessä, Vanek sanoi NHL.comille.
– Teemmepä sitten maalin tai emme, ainakin luemme paikkoja.
Jos Vanekin vire jatkuu loppukauden, lienee edessä jälleen palkankorotus.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Yksi putosi pois olympiajoukkueesta – Leijonille uusi NHL-vahvistus!
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- Ilves: nuori puolustaja vuokralle toiseen Liiga-seuraan
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- Huhu Sveitsistä: Ville Peltonen jättiseuran kiikarissa
- Kärppäpelaajilta viesti faneille: ”Pohjalla olo ja tuska ovat vahvasti läsnä”
- Mitkä kädet! Mikko Rantanen vei soolomaalillaan vastustajat täysin kahville
- Karu uutinen – JYP-tähti Leevi Tukiaisen poissaolon pituus selvisi!
- Atro Leppänen allekirjoitti uuden NHL-sopimuksen!
- Jukurit: kahdeksan pelaajaa sairastuvalla – ruotsalaispuolustajan kausi ohi!
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Markus Granlund vihjaa NHLWAMille: tässä Liiga-seurassa haluaa vielä pelata
- Liiga-seuralle raju takaisku – tähtipelaajan kausi paketissa!
- Urheilucast: Aleksi Saarelasta kajahti iso siirtohuhu!
- IS: Entinen Liiga-kiekkoilija törttöili kunnolla – vankeustuomio!
- Liiga-provot: Nämä Liiga-seurat jäävät rannalle pudotuspeleistä
- Liiga-provot: Jokerit on astumassa tuttuun ansaan
- Yle: Kärpät ryöväämässä toisen Liiga-seuran tähden!