Kärpät teki pakkoraossa virhearvion – ”Vaikutti paperilla hyvältä hankinnalta”
Oulun Kärpät istuttaa pelaavan kokoonpanon ulkopuolella pelaajaa, joka debytoi viime kaudella A-maajoukkuetasolla.
Kyseinen herra on Jan Hruska. Tshekkihyökkääjä ei ole Kärppien kokoonpanossa tiistai-illan ottelussa Sportia vastaan. Itse asiassa tämä on jo kolmas kerta peräkkäin, kun Hruska on pelaavan kokoonpanon ulkopuolella.
Viime kaudella Tshekin maajoukkueessa ensiesiintymisensä tehnyt Hruska liittyi Kärppien vahvuuteen marraskuussa. Sentterille oli tarvetta ruotsalaishyökkääjä Niklas Olaussonin loukkaantumisen vuoksi.
Hruska on pelannut Liigassa 22 ottelua keräten vaatimattomasti vain viisi maalisyöttöä. 31-vuotiaan miehen peliaika on laskenut huimasti vaisujen otteiden myötä. Hänet hankittiin ensisijaisesti keskushyökkääjäksi, mutta miestä on peluutettu myös laitahyökkääjänä.
– Hruskalla on ollut vähän vaikeuksia sopeutua suomikiekkoon. Hän on kotimaansa liigassa tottunut erilaiseen peliin, ja juuri tilan ja ajan puute on aiheuttanut Suomessa ollessa hankaluuksia, Kärppien pääluotsi Kai Suikkanen kommentoi seuransa verkkosivuilla Hruskan tilannetta pari viikkoa takaperin
Pikkulinnut Oulusta kuiskivat, että Kärpät on yrittänyt löytää Hruskalle jo uutta osoitetta. Se on kuitenkin helpommin sanottu kuin tehty.
Vaikuttaa siltä, että Kärpät teki Hruskan kohdalla virhearvion hankkiessaan hänet Olaussonin tuuraajaksi loppukauden mittaisella sopimuksella. Mikäli Hruskan sopimuksessa olisi ollut koeaika, niin mies olisi jo luultavimmin poistunut Kärppien pukukopista.
Hruska on näyttönsä antanut eikä hänelle ole enää sijaa Kärppien rosterissa, varsinkin kun Olausson on toipunut pelikuntoon oletettua nopeammin.
Marraskuussa Hruskan hankinta vaikutti paperilla oikein hyvältä vedolta, mutta sittemmin tilanne on kääntynyt päälaelleen.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- Ilves: nuori puolustaja vuokralle toiseen Liiga-seuraan
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- Huhu Sveitsistä: Ville Peltonen jättiseuran kiikarissa
- Kärppäpelaajilta viesti faneille: ”Pohjalla olo ja tuska ovat vahvasti läsnä”
- Mitkä kädet! Mikko Rantanen vei soolomaalillaan vastustajat täysin kahville
- Karu uutinen – JYP-tähti Leevi Tukiaisen poissaolon pituus selvisi!
- Atro Leppänen allekirjoitti uuden NHL-sopimuksen!
- Jukurit: kahdeksan pelaajaa sairastuvalla – ruotsalaispuolustajan kausi ohi!
- llves-vahti Roope Taponen: vuokrapesti uuteen Liiga-seuraan!
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Markus Granlund vihjaa NHLWAMille: tässä Liiga-seurassa haluaa vielä pelata
- Liiga-seuralle raju takaisku – tähtipelaajan kausi paketissa!
- Urheilucast: Aleksi Saarelasta kajahti iso siirtohuhu!
- IS: Entinen Liiga-kiekkoilija törttöili kunnolla – vankeustuomio!
- Liiga-provot: Jokerit on astumassa tuttuun ansaan
- Yle: Kärpät ryöväämässä toisen Liiga-seuran tähden!
- Näkökulma: Ilveksen ja Kiekko-Espoon vaihtokauppa paljastaa karun totuuden