Entisen tähtihyökkääjän tarina vuosien takaa – Bobby Hull antoi erikoisen lahjan
Tasan 15 vuotta sitten entinen NHL-tähtihyökkääjä Luc Robitaille viimeisteli uransa maalin numero 611 Detroitin paidassa tammikuun 18. päivä vuonna 2002.
Maali on merkityksellinen, sillä Robitaille nousi NHL:n eniten maaleja tehneeksi vasemmaksi laitahyökkääjäksi ohi legendaarisen Bobby Hullin, joka lopetti oman uransa vuonna 1980.
Robitaille sai maalinsa ansiosta yleisön seisalleen, minkä lisäksi ensimmäistä kauttaan Detroitissa pelannut hyökkääjä tiesi, että yli 60-vuotias Hull oli myös paikalla.
Illan sankari sai voittoon päättyneen ottelun jälkeen yllätyksen, kun maalitilastossa taakse jäänyt Hull odotti häntä pukukopissa Joe Louis Arenan uumenissa.
– Jo oli aikakin. Olen kantanut tätä sikaria ikuisuuden, Robitaille kertoo NHL.comin haastattelussa Hullin sanoneen hänelle.
Vaikka tilanteessa olikin pilkettä silmäkulmassa, oli eläkepäivistään nauttiva Hull tosissaan.
– Hän ojensi minulle sikarin, joka oli pureksittu kauttaaltaan. Se oli hauskaa. Hän on todellinen hahmo, Robitaille kehuu.
Ensimmäistä kauttaan Detroitissa pelannut hyökkääjä sanoi medialle, että hänelle on tärkeämpää voittaa uudessa seurassaan mestaruus, mikä tapahtuikin vielä samana keväänä.
Robitaille päätti uransa keväällä 2006 Los Angeles Kingsissä, jota hän edusti valtaosan 19 vuotta kestäneellä NHL-urallaan.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Liigasta tuttu suomalaistähti vapaille markkinoille!
- SK: Sport kaappasi kaksi vahvistusta muista Liiga-seuroista!
- Supertähden veli rustasi NHL-sopimuksen
- Leon Draisaitl: surkea uutinen
- Kaapo Kakko iskussa – latoi kovat tehot
- Edmonton teki kovan ratkaisun – kallispalkkaiselle floppivahdille karu uutinen
- Liiga jyrähti: TPS:n Oliver Lauridsenille jättimäinen pelikielto!
- Leijonat-legendan pojan ura jatkuu Sveitsissä
- Hurja tutkalukema: Tässä on NHL:n nopein pelaaja
- NHL-veteraanin uskomaton teräsmiesputki venyy – nousi kaikkien aikojen kakkoseksi!
- TPS:n Pride-kohu otti uusia kierroksia – näin Teemu Selänne reagoi
- IL: Liigan nopein pelaaja loikkaa kilpailijan riveihin!
- HIFK:sta tuttu Luke Martin vapailla markkinoilla – tällainen on hintalappu
- IS: HIFK jysäytti pelaajahankinnan – tuttu mies Olli Jokiselle!
- Liiga jyrähti: TPS:n Oliver Lauridsenille jättimäinen pelikielto!
- NHL:ssä muhi megakauppa – Toronto sai tarpeekseen William Nylanderista?
- Liiga-seura julkisti pöyristyttävän kokoonpanon illan otteluun – Yle: kapteeni raivona
- IL: Kulisseissa muhii jättiyllätys – Liigaan uusi seura?
- Tapparasta lähtenyt Roby Järventie: iso huhu!
- SS: Joonas Lyytinen palaa Liigaan!