Edmontonin ratkaisu Jesse Puljujärven suhteen saa rajua kritiikkiä – ”Ei ollut valmis NHL:ään”
Edmonton Oilersin toiminta Jesse Puljujärven kanssa ei saa ymmärrystä kaikilta tahoilta
Oilersin ratkaisu saa rajua kritiikkiä Kuklas Korner -kiekkosivustolta. Kanadalaisseura piti Puljujärveä riveissään aina maanantaihin asti, kunnes se passitti suomalaisnuorukaisen farmiliiga AHL:ään Bakersfield Condorsiin.
Kuklas Korner huomauttaa, että Oilers poltti Puljujärven tulokassopimuksesta ensimmäisen vuoden aivan turhaan. Sopimuksen ensimmäinen vuosi astuu voimaan kymmenennen NHL-ottelun jälkeen.
Vertailun vuoksi Colorado Avalanche peluutti Mikko Rantasta vain yhdeksän ottelun verran viime kaudella ja loppuajan AHL:ssä. Nyt Rantanen pelaa siis ensimmäistä sopimuskauttaan Avalanchen riveissä NHL:ssä, ja hän on joukkueensa neljänneksi tehokkain pistemies.
Oilers voi olla muutaman vuoden päästä jopa mestariehdokas.
– Silloin he saattavat toivoa, että heillä olisi vielä Puljujärvi riveissään tulokassopimuksella palkkakaton vuoksi. Puljujärvestä tulee nyt vuotta aiemmin rajoittamaton vapaa agentti ja hänen mahdollinen lähtönsä satuttaisi Oilersia.
– Tästä tuli mahdollista, koska he puskivat 18-vuotiasta pelaajaa, joka ei ollut valmis NHL:ään, arviossa todetaan.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Mikko Lehtonen, riittääkö taso jos vastaan tulee McDavidia ja MacKinnonia?
- Suomi kaukana kärjestä! Tässä ovat olympialaisten TOP 5 -maalivahtiosastot
- Kärppien päävalmentaja latasi suorat sanat tappion jälkeen: ”Ihan lapsellista”
- Yli 300 NHL-ottelun puolustaja ollut koko kauden pelaamatta – nyt löytyi uusi seura
- USA:n kapteenilta vuolaat kehut Suomelle – paljasti olevansa huolissaan taudin leviämisestä
- Tero Lehterältä hämmentävä temppu USA-ottelussa: ”Nyt näette kun valmennus teki virheen”
- TPS:llä katastrofaalinen ilta – tappiputki venyy ja paukkuu
- Viime hetken käänne: NHL-tähti ulos olympialaisista – Liigasta tuttu mies mukaan
- KooKoolta järkälemäinen sopimusuutinen: ”Tiedetään hyvänä tuloksentekijänä”
- Jokereiden päävalmentaja Tomek Valtonen pahoittelee asiatonta käytöstään: ”Mitä eilen pelin jälkeen tapahtui…”
- Lähde: Huippuvireinen ruotsalaisvahti suuntaa Liigaan
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- Nyt puhuu Leevi Teissala – tästä syystä jättää TPS:n
- Lähde: Lars Bryggman palaamassa Liigaan – tässä miehen uusi osoite!
- Toimittaja: Jokerit-tähdeltä yllätyspäätös – jättää seuran!
- Patrik Laine kaupan – Montreal valmis maksamaan hurjan hinnan!
- NHL-megalupaus Gavin McKenna: 20 vuoden vankeus uhkaa!
- Paljastus Artemi Panarinista: Hylkäsi poskettoman tarjouksen toiselta NHL-seuralta
- Tyly päätös: Harri Pesoselle näytettiin ovea – paluu Liigaan?