Tekikö Edmonton pahan virheen Jesse Puljujärven kohdalla? – ”Ei välttämättä”
Jesse Puljujärvi ei mahtunut Edmonton Oilersin pelaavaan kokoonpanoon Anaheim Ducksia vastaan.
Oilers kohtasi lauantaina kierroksella Ducksin ja voitti jatkoajalla 3-2. Voittomaalin iski Puljujärven paikan ykköskentässä ottanut Leon Draisaitl.
Puljujärvi oli sivussa toisesta ottelusta perätysten. Suomalaistulokkaan asema on ollut tapetilla jo tovin. Puljujärvi on saanut mahdollisuuden Oilersin ykköskentässä, mutta nuorukaisen otteet eivät ole tyydyttäneet valmennusta.
Pohjois-Amerikassa onkin spekuloitu, että tekikö Oilers merkittävän virheen peluuttaessaan suomalaista näin paljon. Samalla Puljujärven NHL-sopimuksen ensimmäinen vuosi astui voimaan.
Jenkkimedia The Scoren mukaan Puljujärven kausi voi vielä kääntyä paremmaksi.
– Kello käynnistyi muutama viikko sitten tulokassopimuksen astuttua voimaan. Se ei välttämättä ollut virhe. Hänelle pitäisi antaa mahdollisuus pelata isoja minuutteja AHL:ssä, arviossa todetaan.
Puljujärvi on pelannut tällä kaudella 20 NHL-ottelua pistein 1+6. Hyökkääjän NHL-uran toistaiseksi ainoa maali syntyi heti avausottelussa.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- NHL-sopimus puretaan – Juho Lammikko vaihtaa maisemaa!
- Patrik Laine kaupan – Montreal valmis maksamaan hurjan hinnan!
- Paljastus Artemi Panarinista: Hylkäsi poskettoman tarjouksen toiselta NHL-seuralta
- NHL-megalupaus Gavin McKennan tapauksesta uudet tiedot – äiti mukana rajussa välikohtauksessa
- Nyt puhuu Leevi Teissala – tästä syystä jättää TPS:n
- Tero Lehterältä suorat sanat, jos Suomen olisi pitänyt pelata Kanadaa vastaan: ”Turpaanlyöntikisa”
- Naisleijonien ja Kanadan välisen ottelun kohtalo selvillä!
- Naisleijonista vain 10 on pelikunnossa – ja synkempiä uutisia on luvassa
- Lähde: Leevi Teissala jättää TPS:n – uusi seura selvillä!
- Luovutus Kanadaa vastaan uhkaa – Naisleijonien harjoituksissa vain kymmenen pelaajaa!
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Toimittaja: Jokerit-tähdeltä yllätyspäätös – jättää seuran!
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Tyly päätös: Harri Pesoselle näytettiin ovea – paluu Liigaan?
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- NHL-megalupaus Gavin McKenna: 20 vuoden vankeus uhkaa!
- Markus Granlund vihjaa NHLWAMille: tässä Liiga-seurassa haluaa vielä pelata
- Kärppäpelaajilta viesti faneille: ”Pohjalla olo ja tuska ovat vahvasti läsnä”