NHL-seuran outo veskariruletti jatkuu – kokenut ruotsalainen jälleen farmiin
Toronto Maple Leafsin maalivahtitilanne on herättänyt viime aikoina kummastusta.
Vain yksi asia on selvää: joukkueen ykkösveskari on tanskalainen Frederik Andersen.
Kakkosvahdin paikka onkin ollut enemmän tai vähemmän avoimena koko ajan.
Maple Leafs laittoi pahasti pettäneen Jhonas Enrothin ensin siirtolistalle joulukuun alussa. Sen jälkeen Enroth lähetettiin AHL-seura Toronto Marliesiin.
Ailahtelevasti AHL:ssä pelannut Antoine Bibeau nostettiin paikkaamaan farmiin lähetettyä Enrothia kakkosveskarina, ja kanadalainen pääsi myös pelaamaan yhden ottelun NHL:n puolella.
Sen jälkeen kaksikkoa on veivattu edestakaisin kummallisesti. Tänään torstaina Enroth lähetettiin farmiin jo neljännen kerran joulukuussa.
Samaan aikaan Bibeau nostettiin farmista jo yhtä monennen kerran. Bibeau todennäköiseesti on seuran mukana loppuviikon, joka huipentuu ulkoilmaotteluun Detroit Red Wingsiä vastaan viikonloppuna.
Toronton vaihdellessa veskareita edestakaisin, AHL:ssä Karri Rämö on pelannut Marliesin kanssa ja neuvotellut useamman NHL-joukkueen kanssa mahdollisesta pelaajasopimuksesta.
AHL:ssä peliajasta kilpailevat myös Garret Sparks sekä Rämön tapaan try-outilla pelaava Jeff Glass. Farmin farmissa ECHL-seura Orlando Solar Bearsissa vielä pelaa suomalaisvahti Kasimir Kaskisuo, jolla myös on sopimus Toronto Maple Leafsin kanssa.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Synkkä tieto julki – Vegasille karu takaisku NHL-finaaleissa
- MTV:n paljastus: Leevi Teissalalla oli Liiga-diili valmiina – kariutui karulla tavalla!
- Kohuhyökkääjä palaamassa NHL:ään – Lähde: Tässä tuleva seura
- Liigan parhaat palkittiin – KooKoo juhli, Tappara kahmi tähdistöpaikkoja
- Stanley Cup -mestari iski siirtomarkkinoilla – nappasi suomalaispuolustajan
- Liigassa loistanut maajoukkuetähti: uusi seura
- Kova kaappaus: Leijonien kultavahti palaa Liigaan!
- Antero Mertarannalta yllättävä aluevaltaus – hyppää kehään Tallinnassa
- Doug Shedden: uusi päävalmentajapesti – suomalaislegenda mukaan valmennustiimiin
- Jarmo Kekäläinen NHL-tähtisentterin perässä – Antti Mäkinen: ”Mä tiedän”
- Urheilucast: Eemeli Suomi palaa Liigaan? Nyt tipahti melkoinen siirtohuhu
- Nyt se on julki – tässä Leijonien lohko MM-kisoihin 2027!
- Kärppien uusi pelaajahankinta lipsahti julki – somevideo ei jätä mitään arvailujen varaan
- Urheilucast: Lukas Haudum tienaa valtavaa palkkaa TPS:ssä, luvut julki – ”Ennenkuulumatonta”
- Kova kaappaus: Leijonien kultavahti palaa Liigaan!
- Carl Klingberg: uusi Liiga-seura!
- Jarmo Kekäläinen NHL-tähtisentterin perässä – Antti Mäkinen: ”Mä tiedän”
- IS: Jesse Puljujärven MM-mitalin varastanutta henkilöä odottaa karu yllätys
- KalPan mestarijoukkueen sankari: uusi seura selvillä!
- Entisen Liiga-vahdin KHL-sopimus purettu – tavoittelee NHL-paluuta