Jokereista tutulle NHL-puolustajalle ikävä syntymäpäivä: lähti käyntiin sairaalareissulla
Vielä viime kaudella Jokereita edustaneella Philip Larsenilla tulee täyteen tänään 27 vuotta.
Syntymäpäivä alkoi kuitenkin varsin ikävissä merkeissä.
Nimittäin sairaalareissulla.
Larsen sai tällin päähänsä ottelussa New Jersey Devilsin ja Vancouver Canucksin välillä Suomen aikaan viime yönä.
Kotijoukkue Devilsin tähtihyökkääjä Taylor Hall taklasi häntä varsin normaalisti, mutta Canucks-pakki Larsen oli tilanteessa kyyryssä ja sai osuman päähänsä.
Tästä Larsen tipahti nopeasti jäähän. Samassa yhteydessä päähän tuli toinen tärsky.
Larsen vietiin paareilla pois jäältä sairaalaan jatkotutkimuksiin.
Sportsnetsin toimittajan John Shannnonin mukaan Larsen vietti yön sairaalassa ja tänään hän lentää takaisin Vancouveriin seuran omien lääkäreiden tutkittavaksi.
Myös NHL:n kurinpito kävi tilannetta läpi. Shannonin mukaan taklaus tulkittiin täysin sääntöjen sallimaksi, sillä Hall haki taklausta vartaloon, ei kohdistaen päähän.
Larsen siirtyi NHL:ään täksi kaudeksi pelattuaan erittäin onnistuneen vuoden Jokereissa. 52 runkosarjaottelussa Jokereissa Larsen paukutti peräti tehot 11+25=36.
Tälle kaudelle Canucksissa hänelle on merkattu 17 otteluun tehot 0+4.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Huimaa draamaa Liigan pudotuspeleissä! Yhdellä seuralla jo selkä seinää vasten
- Ahneus iski! Toronto valmis kauppaamaan NHL-tähtensä
- KalPalle iso takaisku – Hugo Gallet pelikieltoon
- Nathan MacKinnonista tyly paljastus – Joonas Donskoi: ”Ei ollut helppoa”
- Leijonille surkea uutinen NHL:stä – Florida-tähti loukkaantui
- SaiPassa loistanut Ville Petman loukkaantui – kuljetettiin paareilla sairaalaan
- Liigan pudotuspelit käyntiin – KalPa iski HIFK:n kanveesiin
- Jarmo Kekäläisen apulais-GM tyrkyllä toisen NHL-seuran pomoksi
- TPS julkaisi tiedotteen – faneille lupaus ensi kaudesta
- IS:ltä yllättävä paljastus: Montreal ja Patrik Laine tekivät radikaalin diilin
- Entinen HIFK-tähti valitsi Venäjän – haluaa Suomen ulos World Cupista
- Urheilucast: Risto Dufva sai uuden työpestin – muhkea palkka kouraan!
- SK: Sport kaappasi kaksi vahvistusta muista Liiga-seuroista!
- Petmanin veljesten ensi kauden seura selvisi
- Liiga jyrähti: TPS:n Oliver Lauridsenille jättimäinen pelikielto!
- Ässät-ikoni puolustajaa Oliver Lauridsenia Ylellä: ”Nuorten pelaajien pitää ymmärtää…”
- Urheilucast: Aleksi Saarela loikkaamassa toiseen Liiga-seuraan!
- Teemu Selänne podcastissa: Harkitsi jymysiirtoa NHL:ssä – ”Keskustelimme siitä”
- TPS julkaisi tiedotteen – faneille lupaus ensi kaudesta
- SHL:n kriisiseurassa kuhisee: siirtomarkkinoille tulossa iso nippu pelaajia