Ex-pelaajalta rajuja väitteitä NHL-pelaajasta: “Selvällä erolla vihatuin yksilö koko sarjassa”
TSN Toronto 1050:n radiolähetyksessä ex-pelaaja Patrick O’Sullivan antoi palaa Vancouver Canucksia edustavasta hyökkääjästä Alex Burrowsista ja siitä, millainen status Burrowsilla on liigan sisällä.
O’Sullivan nosti esille varsin rajuja muisteluja Burrowsin hyvin kyseenalaisesta tyylistä.
– On olemassa pelaajia, jotka tekevät kaikenlaista voittamisen eteen. Sanovat yhtä sun toista ja toimivat miten toimivat. Mutta on olemassa raja, jota ei tulisi koskaan ylittää. Se liittyy rasismiin, seksuaaliseen suuntautumiseen ja niin edelleen. Hän sanoi minulle asioita, mitkä liittyivät siihen mitä isäni teki minulle pienenä, O’Sullivan muisteli.
Tuolla ainakaan HIFK:ssakin piipahtanut O’Sullivan viittasi nuoruuteen, jolloin hänen isänsä rääkkäsi häntä julmalla tavalla. O’Sullivanin isä oli muun muassa kuristanut ja piiskannut poikaansa monilla eri törkeillä tavoilla.
– Burrows on ainut pelaaja, kun mietti, että voisiko joku nostaa tuollaisen asian esille. Ja hän teki niin. Useita kertoja.
– Raja tuollaisissa tapauksissa on selkeä, eikä kukaan mene edes lähelle sitä. Koska miten tuohon voi vastata? Yleensä ärsyttäjät ja hämmentäjät taklaavat korostuneesti tai kampittavat sun muuta, johon voi kuitata. Mutta miten tuossa tapauksessa? Ei vain ole laillista tapaa vastata tuollaiseen. Se on hävytöntä ja se ei liity mitenkään peliin. Ja tuo on jotain sellaista, mitä hän tekee.
O’Sullivanin mukaan hän ei ole suinkaan ainut, jolla on hyvin voimakkaita mielipiteitä Burrowsista.
– Toki minulla on oma kana kynittävänä, mutta jos juttelee jonkun muun pelaajan kanssa, niin se on ihan sama juttu. Burrows on aivan selvällä erolla vihatuin yksilö koko sarjassa. Hän puree pelaajia ihan kirjaimellisesti, taklaa selästä, kyykkää taklausten alla. Ja hän on pelkuri.
Radiolähetyksessä puhuttiin siitä, miten kinastelutapauksissa toimitaan, jos kahden pelaajan välillä on ollut historiaa ja molemmat pelaajat päätyvät samaan joukkueeseen.
– Yleensä se saadaan sovittua. Onko se anteeksipyyntö vai mikä, mutta tuollaiset asiat hoituvat. Koska loppupeleissä pelaajat ovat hyviä tyyppejä. Burrows ei ole sellainen.
– Jos pelaisin hänen kanssaan samassa joukkueessa ja muistelisin kaikkea, mitä hän on minulle sanonut, niin en tiedä hoituisivatko asiat yhdellä oluella käynnillä. Ja se on ongelma. Koska tuollaisia ei saa olla. Ja millään hyvällä joukkueella ei ole tuollaista.
O’Sullivanin mukaan Canucksia vihataan ylipäätänsä, muutenkin kuin pelkästään Burrowsin takia.
– Ei ole paljoa ihmisiä, jotka tykkäävät Canucksista tai heidän faneista. Itse kun pelasin heitä vastaan, niin tuntui kuin heillä olisi ollut Sedinin veljeksiä lukuun ottamatta joukkue täynnä rottia. Pelasin itse urallani useammassa eri joukkueessa ja tuntui kuin ihan idässäkin joukkueet vihasivat Canucksia.
31-vuotias O’Sullivan lopetti pelaajauransa sen jälkeen, kun hän oli käynyt 8 ottelun mutkan IFK:ssa kaudella 2012-13.
Burrows puolestaan on iskenyt 20 ottelussa tällä kaudella Canucksin paidassa tehot 4+5=9.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Ukko-Pekka Luukkoselle kauden ensimmäinen nollapeli NHL:ssä – Juuse Saros hurjassa kiekkosateessa
- Eeli Tolvasesta tipahti ikävä uutinen
- Edmontonille shokkiuutinen: Leon Draisaitl pitkään sivussa!
- Tappara on terästä! Tässä on Liigan runkosarjan tähdistökenttä
- Liigan pudotuspeliparit selvillä – TPS:lle jättipettymys
- Juhamatti Aaltoselta suora mielipide Lukko-tähdestä MTV:llä: ”Ylivoimaisesti Liigan paras sentteri”
- TPS-päävalmentaja Toni Söderholm tuomitsi Oliver Lauridsenin törkytaklauksen: ”Itsekin sitä mieltä”
- Montreal-tähti telakalle – aukeaako nyt paikka Patrik Laineelle?
- HIFK:lle jäi luu käteen – IS: Ilves nappasi tähtipelaajan nenän edestä!
- Entinen HIFK-tähti valitsi Venäjän – haluaa Suomen ulos World Cupista
- Entinen HIFK-tähti valitsi Venäjän – haluaa Suomen ulos World Cupista
- HIFK:sta tuttu Luke Martin vapailla markkinoilla – tällainen on hintalappu
- SK: Sport kaappasi kaksi vahvistusta muista Liiga-seuroista!
- Liiga jyrähti: TPS:n Oliver Lauridsenille jättimäinen pelikielto!
- IS: HIFK jysäytti pelaajahankinnan – tuttu mies Olli Jokiselle!
- Ässät-ikoni puolustajaa Oliver Lauridsenia Ylellä: ”Nuorten pelaajien pitää ymmärtää…”
- Teemu Selänne podcastissa: Harkitsi jymysiirtoa NHL:ssä – ”Keskustelimme siitä”
- NHL:ssä muhi megakauppa – Toronto sai tarpeekseen William Nylanderista?
- Liiga-seura julkisti pöyristyttävän kokoonpanon illan otteluun – Yle: kapteeni raivona
- SHL:n kriisiseurassa kuhisee: siirtomarkkinoille tulossa iso nippu pelaajia