Leijonien nihkeys konkretisoitui debyytin esityksen kautta – ”Ei paljoa seliteltävää”
Kuva: Juha Tamminen
HELSINKI. Leijonilla Karjala-turnauksessa on jalkeilla lähes Euroopassa pelaavien pelaajien valioluokka.
Parhaasta mahdollisesta joukkueesta puuttuu vain muutama pelaaja loukkaantumisten takia.
Venäjällä taas jalkeilla on suorastaan B- tai C-tason joukkue, josta puuttuvat lähes kaikki tähtipelaajat.
Silti se tuli ja pisti kiekon pömpeliin viidesti Leijonia vastaan.
– Ei ole paljoa seliteltävää, Leijonien debytantti Miro Aaltonen sanoi SuomiKiekko-sivustolle.
Aaltosen suoritukseen lopulta kulminoitui pitkälti koko Leijonien iltapuhde. Nimenomaan debytantti oli näkyvimpiä hahmoja yhdessä Sakari Salmisen kanssa.
Muut väivät vaisuiksi.
Juuri Salminen ja Aaltonen olivatkin värkkäämässä Leijonien ainokaista, jonka Aaltonen napautti sisään.
– Jesse (Joensuu) voitti kiekon kiekon maalintakana, ”Sakke” (Salminen) näki hyvin, että olin takatolpalla ja se oli hyvä syöttö.
Debyytti oli onnistunut Aaltoselta, mutta hän oli harvoja ilonaiheita torstain annissa.
– Mun mielestä ihan ok pystyin pelaamaan ja tietysti kiva oli tehdä maali.
– Mutta ei auta, hävittiin 1-5.
Aaltosella oli myös selvä näkemys siitä, mihin ottelu kulminoitui.
– Ei me voida noin paljoa antaa ylivoimahyökkäyksiä. Sitä on pakko parantaa paljon.
Leijonilla Karjala-turnauksessa on ohjelmassa vielä lauantaina ottelu Tshekkiä ja sunnuntaina ottelu Ruotsia vastaan.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- NHL-sopimus puretaan – Juho Lammikko vaihtaa maisemaa!
- Patrik Laine kaupan – Montreal valmis maksamaan hurjan hinnan!
- Paljastus Artemi Panarinista: Hylkäsi poskettoman tarjouksen toiselta NHL-seuralta
- NHL-megalupaus Gavin McKennan tapauksesta uudet tiedot – äiti mukana rajussa välikohtauksessa
- Nyt puhuu Leevi Teissala – tästä syystä jättää TPS:n
- Tero Lehterältä suorat sanat, jos Suomen olisi pitänyt pelata Kanadaa vastaan: ”Turpaanlyöntikisa”
- Naisleijonien ja Kanadan välisen ottelun kohtalo selvillä!
- Naisleijonista vain 10 on pelikunnossa – ja synkempiä uutisia on luvassa
- Lähde: Leevi Teissala jättää TPS:n – uusi seura selvillä!
- Luovutus Kanadaa vastaan uhkaa – Naisleijonien harjoituksissa vain kymmenen pelaajaa!
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Toimittaja: Jokerit-tähdeltä yllätyspäätös – jättää seuran!
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Tyly päätös: Harri Pesoselle näytettiin ovea – paluu Liigaan?
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- NHL-megalupaus Gavin McKenna: 20 vuoden vankeus uhkaa!
- Markus Granlund vihjaa NHLWAMille: tässä Liiga-seurassa haluaa vielä pelata
- Kärppäpelaajilta viesti faneille: ”Pohjalla olo ja tuska ovat vahvasti läsnä”