Leijonat liikkeelle kevään ison tähden johdolla – ”Meidän kärkiveskari täällä Euroopassa”
HELSINKI. Leijonat avaa torstaina Karjala-turnauksen ottelulla Venäjää vastaan.
Maalilla torjuu Mikko Koskinen, joka oli aivan Leijonien isoimpia tähtiä viime kevään MM-kisoissa Pietarissa ja Moskovassa.
– Ne kisat kertoivat hänen tasonsa maalivahtina, Leijonien päävalmentaja Lauri Marjamäki sanoo viime keväästä SuomiKiekko-sivustolle.
Koskinen on harvalukuisten pelaajien joukossa Karjala-turnauksessa. Koskisella on nimittäin alla alkusyksystä vierailu World Cup -turnauksessa Torontossa.
Sen jälkeen haasteita tuli kuitenkin vastaan, kun Koskinen palasi SKA:n riveihin.
– Hän kun tuli sieltä, niin toinen veskari pelasi vain nollapelejä. Onneksi hän sitten pääsi pelaamaan ja sai voittoja. Hän on varmasti pelihaluja täynnä, Marjamäki kuittaa.
Koskinen onkin pelannut tähän mennessä syksyllä vain kymmenen ottelua. Toki näissä hän on ollut mainio, kun torjuntaprosentti on 93,1 ja päästettyjen maalien keskiarvo vain 1.60.
– Hän on meidän kärkiveskari täällä Euroopassa, Marjamäki sanoo suoraan Koskisen tasosta.
Torstain vastustaja Venäjä ei ole liikkeellä aivan parhaalla mahdollisella rosterilla. Kasassa on enemmänkin kokeiluryhmä, mitä Marjamäki ei kuitenkaan lähde aliarvioimaan.
– Erittäin laadukas joukkue tulee heti vastaan. Sellainen energinen, joka haluaa varmasti laittaa kaiken likoon. Meillä on kova satsaus siihen, että saataisiin sellaiset kuoret pois ja mentäisiin heti vain. Että se peli haisisi jollekin ja olisi vähän meininkiä siinä meidän tekemisessä. Yritetään saada tuonne luonnepuolelle hyvä startti. Joskus on lähdetty vähän rauhallisesti liikkeelle ja sitten se tekeminen on parantunut. Nyt tavoitellaan sitä, että saataisiin heti sellainen hyvä pöhinä päälle.
Leijonien kokoonpano Venäjää vastaan:
Jesse Joensuu – Jarno Koskiranta – Sakari Salminen
Mika Pyörälä – Joonas Kemppainen – Miro Aaltonen
Veli-Matti Savinainen – Ilari Filppula – Kristian Kuusela
Antti Pihlström – Tomi Sallinen – Pekka Jormakka
Jesse Virtanen – Juuso Hietanen
Aleksi Elorinne – Atte Ohtamaa
Ilari Melart – Ville Lajunen
Tommi Kivistö – Lasse Kukkonen
Mikko Koskinen (Harri Säteri)
Ottelu alkaa kello 18.30.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Lähde: Lars Bryggman palaamassa Liigaan – tässä miehen uusi osoite!
- NHL:ssä dopingkäry – jättimäinen pelikielto tärähti!
- Näitä supertähtiä ei valittu olympialaisiin – yksi joukkue teki käsittämättömän ratkaisun
- NHL-megalupaus Gavin McKenna: 20 vuoden vankeus uhkaa!
- Jättitreidi NHL:ssä! Artemi Panarin kaupattiin
- NHL:ssä jysähti uutispommi – Juuse Saros paljasti IS:lle hämmentävän totuuden
- Liiga-seuralta järkälemäinen hankinta: Haaviin maajoukkuepuolustaja
- Sport kiinnitti ruotsalaispuolustajan – ”Monikäyttöinen pelaaja”
- Näin paljon maksaa olut olympialaisten jääkiekko-otteluissa
- Toimittaja: Jokerit-tähdeltä yllätyspäätös – jättää seuran!
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Tyly päätös: Harri Pesoselle näytettiin ovea – paluu Liigaan?
- Markus Granlund vihjaa NHLWAMille: tässä Liiga-seurassa haluaa vielä pelata
- Toimittaja: Jokerit-tähdeltä yllätyspäätös – jättää seuran!
- Liiga-provot: Nämä Liiga-seurat jäävät rannalle pudotuspeleistä
- Yle: Kärpät ryöväämässä toisen Liiga-seuran tähden!