KHL:n jättänyt venäläispakki hurmannut arvostetun NHL-luotsin: ”Vähintäänkin vakuuttavaa”
NHL-seura Toronto Maple Leafs sai täksi kaudeksi itselleen uuden venäläispuolustajan, kun Nikita Zaitsev saapui seuran riveihin.
Zaitsev ehti olla aivan KHL:n parhaita pakkeja viime vuosien aikana TsSKA:ssa, joten sinänsä vahvaat otteet eivät aivan yllätyksenä NHL:ssä tulleet.
Mutta muutos on ollut onnistunut. Tästä on vakuuttunut ainakin Toronto Maple Leafsin päävalmentaja, arvostettu Mike Babcock.
– Hän tuli tänne, hän pelasi World Cupissa ja hän liittyi nopeasti sen jälkeen mukaamme. Sitten esille tuli vaikka kuinka paljon eri asioita, joita hänen piti käsitellä. Sitten pitää välttää vain yliajattelemista, Babcock palasi Toronto Sunin mukaan Zaitsevin saapumiseen seuraan.
– Mutta hän on ollut vähintäänkin vakuuttava pelaaja, Babcock kehaisee.
Zaitsev on kerännyt kasaan 11 otteluun tehot 0+5.
Kauden hän on aloittanut pitkälti ykköspakkiparissa Maple Leafsin nuoren tähtipakin Morgan Riellyn vierellä.
– Nyt kun hän on sopeutunut siihen, miten täällä Torontossa asiat menevät, hän on pelannut mainiosti, Rielly sanoo pakkiparistaan.
– Ja hän varmasti parantaa entisestään. Hän on raju kaveri, joka pelaa kovaa. Hän heittää kroppansa pelille.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Ilves: nuori puolustaja vuokralle toiseen Liiga-seuraan
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- Huhu Sveitsistä: Ville Peltonen jättiseuran kiikarissa
- Kärppäpelaajilta viesti faneille: ”Pohjalla olo ja tuska ovat vahvasti läsnä”
- Mitkä kädet! Mikko Rantanen vei soolomaalillaan vastustajat täysin kahville
- Karu uutinen – JYP-tähti Leevi Tukiaisen poissaolon pituus selvisi!
- Atro Leppänen allekirjoitti uuden NHL-sopimuksen!
- Jukurit: kahdeksan pelaajaa sairastuvalla – ruotsalaispuolustajan kausi ohi!
- llves-vahti Roope Taponen: vuokrapesti uuteen Liiga-seuraan!
- JYP: iso uutinen!
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Markus Granlund vihjaa NHLWAMille: tässä Liiga-seurassa haluaa vielä pelata
- Liiga-seuralle raju takaisku – tähtipelaajan kausi paketissa!
- Urheilucast: Aleksi Saarelasta kajahti iso siirtohuhu!
- IS: Entinen Liiga-kiekkoilija törttöili kunnolla – vankeustuomio!
- Liiga-provot: Jokerit on astumassa tuttuun ansaan
- Yle: Kärpät ryöväämässä toisen Liiga-seuran tähden!
- Näkökulma: Ilveksen ja Kiekko-Espoon vaihtokauppa paljastaa karun totuuden