Kärpät rämpii tuskaisessa putkessa – Kai Suikkanen pisti paletin aivan uuteen uskoon
Kesällä paljon uudistunut Kärpät on ollut alkukaudella yksi suurimmista flopeista, eikä sen nykyinen vire ole mitenkään kovin mairitteleva.
Viidestä viimeisimmästä pelistä se on ottanut vain yhden voiton.
Tämä siitäkin huolimatta, että se on hankkinut muun muassa 500 NHL-ottelun Jiri Tlustyä ja toista tshekkiä Jan Hruskaa riveihinsä.
Torstaina Kärpillä ohjelmassa on vierasottelu KalPaa vastaan.
Siihen oululaisjoukkueen päävalmentaja Kai Suikkanen on pistänyt ketjut aivan uuteen uskoon.
Ravistelujen yhteydessä muun muassa kokenut Ilkka Mikkola on jäänyt kokonaan rosterista sivuun.
Myös hyökkäysketjut ovat menneet tiistain Pelicans-peliin nähden aivan uusiksi.
Leijonien mukana Karjala-turnauksessa viilettänyt Mika Pyörälä saa nyt vierelleen tuoreet hankinnat Tlustyn ja Niklas Hagmanin. Hruska puolestaan siirtyy kolmosketjun keskelle Toni Kähkösen ja Mikko Lehtosen väliin. Kaikki neljä hyökkäysketjua ovat menneet remonttiin tiistain jälkeen, milloin Pelicans kävi hakemassa vierasvoiton Oulusta lukemien oltua sen hyväksi 2-1.
Myös aloittava maalivahti vaihtuu Kärpillä, kun torjuntavastuuta kantaa nyt Sami Aittokallio.
Kärpät on tällä hetkellä sarjassa kolmanneksi viimeisenä, sijalla 13.
19 ottelusta se on kerännyt kasaan vain 23 pistettä. Erityisesti maalinteko on ollut sille suuri ongelma. Viidessä viimeisimmässä pelissä se on iskenyt maaleja vain 1,6 osuman keskiarvolla mikä on vielä huonompi kuin sen kokonaiskeskiarvo (1,842 maalia per peli).
Torstain vastustaja KalPa on puolestaan aloittanut kautensa huomattavasti paremmin. Kuopiolaiset ovat tällä hetkellä sarjataulukossa toisena, neljä pisteen päässä kärjessä keikkuvasta Tapparasta.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Leijonien joukkueenjohtaja Mika Kortelainen häkeltyi 4 Nations -turnauksesta: ”Se oli järjetöntä”
- Konsta Helenius palasi farmiin ryminällä – kovat tehot!
- Mikko Lehtonen, riittääkö taso jos vastaan tulee McDavidia ja MacKinnonia?
- Suomi kaukana kärjestä! Tässä ovat olympialaisten TOP 5 -maalivahtiosastot
- Kärppien päävalmentaja latasi suorat sanat tappion jälkeen: ”Ihan lapsellista”
- Yli 300 NHL-ottelun puolustaja ollut koko kauden pelaamatta – nyt löytyi uusi seura
- USA:n kapteenilta vuolaat kehut Suomelle – paljasti olevansa huolissaan taudin leviämisestä
- Tero Lehterältä hämmentävä temppu USA-ottelussa: ”Nyt näette kun valmennus teki virheen”
- TPS:llä katastrofaalinen ilta – tappiputki venyy ja paukkuu
- Viime hetken käänne: NHL-tähti ulos olympialaisista – Liigasta tuttu mies mukaan
- Lähde: Huippuvireinen ruotsalaisvahti suuntaa Liigaan
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- Nyt puhuu Leevi Teissala – tästä syystä jättää TPS:n
- Lähde: Lars Bryggman palaamassa Liigaan – tässä miehen uusi osoite!
- Toimittaja: Jokerit-tähdeltä yllätyspäätös – jättää seuran!
- Patrik Laine kaupan – Montreal valmis maksamaan hurjan hinnan!
- NHL-megalupaus Gavin McKenna: 20 vuoden vankeus uhkaa!
- Paljastus Artemi Panarinista: Hylkäsi poskettoman tarjouksen toiselta NHL-seuralta
- Tyly päätös: Harri Pesoselle näytettiin ovea – paluu Liigaan?