Vielä viime kaudella HIFK:ta edustanut ranskalaispuolustaja Yohann Auvitu sai maalihanat auki Suomen aikaan perjantain ja lauantain välisenä yönä NHL:ssä.

Auvitu täräytti New Jersey Devilsin tasoitusmaalin ottelussa Buffalo Sabresia vastaan.

Devils vei kamppailun nimiinsä lopulta lukemin 2-1. Ratkaisumaali tuli jatkoajalla Andy Greenen toimesta. Greene pääsi yrittämään maalia rangaistuslaukauksesta heti jatkoajan alkuhetkillä ja siinä hän myös onnistui.

Auvitulla on nyt koossa 13 NHL-otteluun tehot 1+2.

27-vuotias Auvitu saapui Suomeen jo aikanaan vuonna 2008, jolloin hän aloitti pelit JYPin A-nuorissa. Auvitu pelasi ensimmäiset vuodet hyvin vaihdellen hyökkääjän ja puolustajan tontilla.

JYPistä Auvitu siirtyi HIFK:hon kesällä 2014. Varsinkin viime kaudella hän oli aivan johtavia puolustajia punapetojen riveissä, napaten lopulta HIFK:n kanssa hopeaa.

Auvitulla on tilillä myös yksi SM-kulta JYP-ajalta.