Tätä Leijonien luotsina debytoiva odottaa illan World Cup -esiottelusta
Kuva: Ilari Isotalo
HELSINKI. Tänään torstaina Leijonien päävalmentajan tehtävässä debytoi Lauri Marjamäki, joka luotsaa joukkonsa kohti World Cupin esiottelua Ruotsia vastaan.
Leijonilla ohjelmassa on kolme kamppailua ennen turnauksen alkua. Torstain Helsingissä pelattavan Ruotsi-pelin jälkeen lauantaina ohjelmassa on samainen vastustaja Göteborgissa, tiistaina taas Leijonat kohtaa Washingtonissa USA:n.
Pestissään ensimmäisen ottelun eteensä saava Marjamäki on puhunut siitä, miten ensimmäistä kamppailua kohtaan kannattaa suhtautua rauhallisesti.
– Kun puhutaan joukkueena kasvamisesta, niin pelithän siinä ovat kaikista tärkeintä. Miten valmistaudutaan, paljonko me ollaan valmiita latamaan siihen, millaisella ilmeellä me tullaan, uskalletaanko heittää persoonat peliin, pyritäänkö me niihin asioihin mitä me haetaan, Marjamäki luettelee SuomiKiekko-sivustolle.
– Totta kai pyritään siihen, että se haisee jollekin, näyttää jollekin ja sellainen intohimo paistaa läpi. Totta kai toivoo sitä, että ne pelilliset asiat näkyisivät siellä myös. Mutta ei sellaista hirveää kuuta taivaalta kannata odottaa, Marjamäki rauhoittelee perään.
Hartwall Arenalle saapuvalle yleisölle Marjamäen mukaan Leijonat tulee tarjoamaan:
– Haluan, että raikkaan ja ennakkoluulottoman Leijona-joukkueen, joka pelaa aktiivista ja hyvää lätkää, mikä on sitoutunutta ja siitä paistaa hyvä kurinalaisuus läpi.
Ottelu alkaa kello 19.
Ilari Savonen, Helsinki
Twitter: @ilarisavonen
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Suomen lipunkantajat julki – todellinen yllätysnimi Leijonista sai kunnian!
- Markus Ruusu vaihtaa Liiga-seuraa!
- Yllätysuutinen: HIFK ja Ässät rysäyttivät pelaajakaupan!
- Liiga-provot: Nämä Liiga-seurat jäävät rannalle pudotuspeleistä
- Lähde: Niklas Rubin vaihtaa maisemaa – tässä on ensi kauden seura
- Liigan entinen maalipyssy lopettaa uransa!
- Karu päätös: Edmonton-konkarille lähtöpassit NHL:ssä!
- Antti Raanta: uusi päivitys
- AL: Ässät teki kaappauksen Ilveksen leiristä!
- NHL:ssä täysi sirkus päällä: maalivahdit tappelivat 60 000 katsojan edessä
- Liiga-provot: Jokerit on astumassa tuttuun ansaan
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Markus Granlund vihjaa NHLWAMille: tässä Liiga-seurassa haluaa vielä pelata
- Liiga-seuralle raju takaisku – tähtipelaajan kausi paketissa!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Urheilucast: Aleksi Saarelasta kajahti iso siirtohuhu!
- IS: Entinen Liiga-kiekkoilija törttöili kunnolla – vankeustuomio!
- Niklas Rubin saanut jättimäisen tarjouksen – Oulussa etsitään jo korvaajaa
- Yle: Kärpät ryöväämässä toisen Liiga-seuran tähden!