Sarjakärki KalPa aikoo puolustaa Helsingissä eläimen lailla – ”HIFK:lla ylivertainen materiaali”

Helsinkiin IFK:n vieraaksi tiistaina saapuva KalPa on ollut alkukauden positiivinen yllättäjä. Savonmaan ylpeys majailee viiden kierroksen jälkeen kärkipaikalla.
– Kausi on lähtenyt hyvin liikkeelle. Olemme pelanneet hyviä otteluita, ja etenkin pelien loppupuolella olemme olleet vahvoja, toteaa kuopiolaisten valmentaja Anssi Laine SuomiKiekko-sivustolle.
– Alkumetreillä tässä vasta ollaan, mutta kaikkihan näinpäin haluavat mieluummin aloittaa.
KalPan vahvuus on perustunut hyvään maalivahtipeliin ja hyvin terveenä pysyneen joukkueen sitoutumiseen. Joukkue on tehnyt sarjassa eniten maaleja (16), ja tehot ovat jakautuneet tasaisesti.
– Nuorista Pitkäsen Miikka onnistui ensimmäisissä peleissä, ja viime peleissä sitten kokenut kaarti [Jaakko] Rissasen, [Mikko] Nuutisen ja [Janne] Keräsen johdolla on ratkonut. Hienoa on sekin, että joka ilta valtavasti töitä tekevät [Jyri] Junnila, [Sami] Mutanen ja kumppanit ovat saaneet myös tehoja. Se ruokkii itseluottamusta, Laine iloitsee.
Tärkeänä itseluottamuksen tehostajana Laine näkee myös hyvin menneet harjoituspelit sekä CHL:n alkulohkon, josta irtosi jatkopaikka.
– Hyvästä alusta huolimatta tiedostamme, että joka päivä pitää harjoitella hyvin. Aika paljon meidän pitää pystyä kehittymään yksilöinä ja joukkueena, että ollaan keväällä parhaimmillaan.
Tiistaina KalPa tulee IFK:n vieraaksi Helsinkiin Laineen mukaan ”työteliäänä haastajana”.
– Meidän pitää pystyä puolustamaan eläimen lailla. IFK:lla on ylivertainen materiaali tähän sarjaan ja se on mestarisuosikki numero 1, se ei ole muuttunut miksikään.
Joukkueet ovat viritelleet lisäjännitettä piristävästi sosiaalisen median puolella. HIFK on luvannut jakaa sadalle ensimmäiselle savolaiselle ilmaisen ämpärin.
– Toivotaan, että valmentajillekin on varattu jokunen ämpäri, ettei tarvitse mennä jonottamaan, Laine virnistää.
1 EUROLLA 30 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 30 ilmaiskierrosta peliin Le Bandit
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Olli Jokisen HIFK syvissä vesissä – kylmää kyytiä jälleen!
- NHL:ssä jysähti jättidiili!
- HS: Liiga-seura jätti kertomatta oleellisen – tähtihankinta saattaa lähteä yllättäen!
- HIFK:n lauantain kokoonpanossa karu tilanne
- Ukko-Pekka Luukkosesta kajahti huonoja uutisia
- Oho! NHL-toimittajalta herkullinen spekulaatio ennätysdiilistä kieltäytyneestä Kirill Kaprizovista
- Raipen SaiPan maalivahdilta karmea moka
- Lähes 300 NHL-ottelua pelannut Kanadan MM-kultapelaaja SM-liigaan!
- Marc-André Fleury lopettaakin uransa Pittsburghissa
- Tappara-kolossi hakee NHL-sopimusta
- Urheilucast: Nuori Liiga-tähti yritetään ryövätä rahakkaalla tarjouksella – TPS, HIFK ja Ilves apajilla!
- Kahden seuran dominointia! Tässä ovat Liigan TOP 5 -puolustajat
- Paljon nimiä vapailla markkinoilla – näillä Liiga-pelaajilla ei ole sopimusta ensi kaudelle
- Kovin tutkapari löytyy Savosta! Tässä ovat Liigan TOP 5 -hyökkääjät
- Lähde: CHL-mestari lähtee JYPistä – uusi seura selvillä!
- Ville Pokka löysi uuden joukkueen!
- Käsittämätön taso! Tässä ovat Liigan TOP 5 -maalivahdit
- Liigan kausiennakko – sijat 8-5: Päättyykö vuosikausien korpivaellus viimein?
- Kärpät-vahti: uusi seura!
- Lähde: Ruotsalaishyökkääjä siirtyy Liigaan – iski 113 pistettä junnusarjassa