Lauri Marjamäki Viasatille: ”Vastustaja oli aivan ylivoimainen”
Kuva: Juha Tamminen
Leijonien osalta World Cup lähti käyntiin tappiolla, sillä Pohjois-Amerikan alle 23-vuotiaiden joukkue oli selvästi sitä edellä.
Sen Leijonien päävalmentaja Lauri Marjamäki myönsi suoraan.
– Se täytyy sanoa, että vastustaja oli aivan ylivoimainen. He voittivat kamppailut, liikkuivat paremmin. Tulos oli ihan oikeudenmukainen ja vastustaja oli erittäin vakuuttava, Marjamäki myönsi Viasatille.
Leijonat aloitti kohtuullisesti, mutta sitten suunta lähti jyrkästi alaspäin.
– Valmistautuminen oli hyvää luokkaa ja oli kova halu mennä. Alkuun saatiin ylivoima, missä olisi varmaan sitten tarvittu maali. Alivoimalla sitten heti kolahti, Marjamäki kertaili.
– Ensimmäinen erä oli ihan hyvä, mutta sitten kun välimatkat kasvavat, niin sitten se näkyi viisikon tiiveydessä. Ja kun ei pysytä kiekossa, niin he saavat pitkiä hyökkäyksiä. Ei sitten oikein saatu sitä puolustusalueen puolustuspeliä katki ja siitä se sitten kertaantuu.
– Tulos on tässä ja sen kanssa pitää elää, Marjamäki summasi.
Leijonilla onkin käytännössä pakkovoiton paikka tiistaina Ruotsia vastaan.
– Aika nopeaa se vastaan tulee, mutta siihen pitää löytää lääkkeet. Eiköhän me olla opittu kahdesta Ruotsi-pelistä aika paljon, mutta nyt tästä aloitetaan työt, että päästään eteenpäin.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Fanien unelma käymässä toteen: Jarmo Kekäläinen kiinnittämässä Stanley Cup -sankarin
- Nyt jysähti! NHL:n ruotsalaistähdestä jättimäinen tarjous
- Voi ei! Connor Bedard loukkaantui – katso video
- NHL:n suomalaisseurasta iso sopimusuutinen – kapteenille diili
- SaiPan Teemu Kivihalme siirtyy yllättävään osoitteeseen
- Ruotsalaishyökkääjä vaihtaa SHL:n SM-liigaan
- Miika Roine teki ratkaisunsa – pitkäaikainen Liiga-kapteeni jatkaa uraansa ulkomailla
- Eeli Tolvanen herättää ”paljon kiinnostusta” NHL:ssä – tällaisia tarjouksia pöydällä
- Urheilucast: Pekka Jormakka lähellä Liiga-sopimusta – tässä uusi seura?
- Suomalaisvahdille uusi NHL-sopimus!
- Antti Pennanen: raskas henkilökohtainen paljastus – “En jaksa enää”
- Ei jatkoa NHL:ssä – Dallas Stars hylkäsi suomalaisen
- Urheilucast: Pekka Jormakka lähellä Liiga-sopimusta – tässä uusi seura?
- Sveitsi jää taakse – luottosentteri palaa Liigaan
- TSN: Suomalaisjytky Floridassa – ratkaisu voi tulla jo tänään
- Aleksander Barkovin Florida teki yllättävän NHL-kaupan – iso muutos alkaa
- Täyskäännös NHL:ssä – Jesperi Kotkaniemen kohtalo meni päälaelleen viime hetkellä
- Pistetykki lähti KalPasta – uusi seura käytännössä selvillä
- Matias Maccellin seura NHL:ssä vaihtuu
- Jokerien Liiga-konkari päätti jatkostaan – uusi seura löytyi läheltä