JYP on vahvistanut pakkikalustoaan kahdella uudella nimellä.

Puolustajat Mikko Kuukka ja Niklas Friman liittyvät hurrikaanipaitojen vahvuuteen. Molempien miesten sopimukset ovat kaksivuotisia eli kevääseen 2018 saakka ulottuvia.

30-vuotias Kuukka on pelannut Liigassa 417 ottelua. Kuukan sopimuksessa on koeaika marraskuun loppuun saakka.

– Pelaaja toipuu parhaillaan syksyllä 2015 saamastaan polvivammasta ja hän aloittaa kautensa harjoittelemalla JYP-Akatemian mukana Mestiksessä sekä fysioterapian kuntoutuksessa JYPin liigajoukkueen puolella. Kuukan odotetaan pelaavan Liigaa hurrikaanipaidassa tämän hetken tiedoilla muutaman viikon kuntoutuksen jälkeen, JYPin urheilutoimenjohtaja Jukka Holtari sanoo tiedotteessa.

Friman aloitti kauden HPK:ssa, mutta koeaika ei tuonut jatkoa. 151 Liigapeliä pelannut Friman on edustanut pääsarjassa myös TPS:ää. Frimanin sopmuksessa on koeaika marraskuun loppuun saakka.

– Hyvä pelinäkemys, hyvät kiekolliset taidot sekä korkea työmoraali takaavat Niklakselle oivan mahdollisuuden kehittyä jatkossa yhä osaavammaksi liigapakiksi JYPin riveissä, Holtari kuvailee.