OULU. Edellisellä kerralla Oulussa pelatessaan Juhamatti Aaltonen oli juhlittu sankari.

Keväällä 2014 Aaltonen ampaisi seitsemännessä liigafinaalissa jatkoerässä terävään vastaiskuun ja täräytti kiekon ohi Tapparan maalivahdin Juha Metsolan.

Kärpät voitti kultaa ja Aaltonen poistui KHL:ään.

Tiistaina Aaltonen palasi Ouluun, missä häntä ja toista entistä Kärppien pelaajaa Niklas Bäckströmiä kunnioitettiin muun muassa muistovideolla.

– Se oli hieno ele Kärpiltä, iso hatunnosto heille. Oli iso kunnia, Aaltonen kiitteli pelin jälkeen.

Nyt Aaltosella päällä on HIFK:n nuttu, missä hän oli kova kiusantekijä Kärpille.

Avauserässä Aaltonen oli alustamassa Miro Heiskasen liigauran avausmaalia.

Kolmannessa erässä Aaltonen ensin hyödynsi Kärppien puolustajan Jani Hakanpään C-junnutason virheen ja vei HIFK:n 2-1-johtoon.

Perään Aaltonen jäi kärkkymään läpiajoa, sai Corey Elkinsin heiton haltuunsa ja pommitti kiekon toistamiseen ohi Jussi Rynnäksen. Molemmat Aaltosen maalit toistivat hieman itseään, vasemmalta kohti takanurkkaa ja kainalosta sisään.

– Siellä näytti olevan vähän reikiä. Yritin sinne päin ja kiva, että meni. ”Rynkky” on huippumolari ja aika monesti se on ottanut nuo kiinni, Aaltonen viittasi yhteisiin aikoihin Rynnäksen kanssa Kärpissä silloin kun molemmat olivat voittamassa mestaruutta Kärpissä.

Ilta oli varsin onnitunut Aaltoselle. Tehot 2+1 ja HIFK:lle 3-1-voitto.

– Iso voitto. Oltiin aika purjeessa, mutta puolustettiin hyvin ja käytettiin paikat hyväksemme.

Aaltoselle itselle ilta oli erityinen. Hän käyttikin eleiden jälkeen muotoa ”kiitos ja anteeksi”.

Anteeksipyynnöllä Aaltonen viittasi hieman illan ensimmäiseensä, missä kehiin lipsahti pientä tuulettelua.

– Vähän siinä sanoinkin, että ”vittu, nostin käsiä”. Tein pienen etikettivirheen, mutta toisessa en tuulettanut!

– Mutta ainahan se on kiva tehdä maaleja. Sama se kuka on vastassa, niin hyvältä se tuntuu. Ei niitä ikinä liikaa tule, Aaltonen illastaan.

Kärpille tappio oli jo kauden kolmas, eikä se ole voittanut yhtään peliä alkukaudella.

HIFK on aloittanut kauden kolmella voitolla. Kasassa sillä on kahdeksan pistettä ja hallussa on sarjataulukon toinen sija.