Kovia hankintoja esitellyt Kärpät saa tärkeän lenkin mukaansa – ”Mennään kuitenkin järjellä”

OULU. Viime kaudella Liigassa pronssille yltänyt Kärpät on tehnyt kovaa rakennustyötä viimeisten viikkojen aikana.
Oululaisseuran runko meni pahasti uusiksi viime kauden jälkeen ja mukaan on tuotu uusia lisäyksiä hiljalleen.
Tuoreimmista hankinnoista Jesse Saarinen on ehtinyt olla jo Kärppien mukana kahdessa CHL-ottelussa. Keskiviikkona julki tullut ruotsalaisvärväys Niklas Olausson puolestaan liittyy seuran mukaan ensi viikolla.
30-vuotiasta sentteriä kohtaan odotukset ovat korkealla.
– Pitkään oltiin kalassa ja ainakin mitä voi ennakkoasetelmien osalta odottaa, niin nyt tärppäsi oikein kunnolla lohi meidän uistimeen, Kärppien päävalmentaja Kai Suikkanen maalailee SuomiKiekko-sivustolle.
– Pitkään tehtiin työtä hänen kanssaan ja onneksi päästiin maaliin. Pitää seuraa kiittää. Aktiivista toimintaa urheilutoimenjohtajan Harri Ahon johdolla tekivät niin, että saatiin kaveri tänne. Viiden vuoden ajan pelasi Luulajassa ja oli periaatteessa heidän ykkössentteri koko ajan tehden sellaista 40 pistettä kauteen, mikä on kova määrä Ruotsissa. Sveitsissä taas oli kaksi ihan kohtuullista kautta, mitkä jäivät hieman vajaiksi loukkaantumisten takia. Mutta kyllä meillä on isot odotukset.
Suikkanen julisti elokuun alussa Kärppien hakevan vielä kahta hyökkääjää ja yhtä pakkia. Näistä hyökkääjähankinnat ovat nyt saapuneet.
– Niin kuin sanoin jo silloin kun aloitettiin, että meillä on hyvä ryhmä tässä kasassa. Muutamia kärkipään hankintoja tarvittiin, nyt on pari saatu ja katsellaan, mitä tulevaisuus tuo tullessaan.
Suikkanen ja Kärppien valmennusjohto ovatkin saaneet rakennella palapeliä oikein kunnolla kesän aikana. Mestarien liigassa eli CHL:ssä Kärpät on aloittanut taipaleensa vahvasti, ainakin tuloksellisesti. Kahdesta Keski-Euroopan vierasottelusta mukaan tarttui kaksi voittoa.
– Paljon tulee uusia asioita koko ajan lisää, mitä me opitaan. Jos esimerkiksi katsoo meidän ensimmäistä peliä videolta Kokkolasta Ässiä vastaan, niin sehän oli ihan perseestä, vaikka se silloin tuntui, että tässähän oli ihan hyviä juttuja. Sitten jos taas vertaa nykyiseen hetkeen, mihin ollaan päästy, niin kyllä me ollaan saatu palasia mukaan tähän ja suomeksi sanottuna homma on mennyt eteenpäin.
– Toki tietenkin nämä ovat legendaarisia lauseita. Kun puhuu, että kaikki on nyt hyvin ja kaikki alkaa näyttää ihan ok:lta, niin huomenna on sitten ihan kauhea peli, Suikkanen hörähtää ja viittaa Kärppien perjantain Vitkoviceä vastaan pelattavaan CHL-kamppailuun.
Siihen Kärpät saa mukaansa loukkaantumisten takia vielä sivussa olleet Lasse Kukkosen ja Miska Humalojan.
Näistä torstaina Kärppien kapteeniksi tulevalle kaudelle nimitetty Kukkonen on pelaamassa hyvin maltillisella vastuulla.
– Mennään kuitenkin järjellä ja rauhallisesti eteenpäin. Lasse ei tule olemaan niin isossa roolissa ja niin paljoa jäällä, mitä hän on, kun hän on täydessä kunnossa. Mutta jostakin on aloitettava, Suikkanen miettii.
Sen sijaan isoon rooliin Ouluun hankitun John Albertin tilanne on kysymysmerkki. Albert loukkaantui heti ensimmäisessä ottelussa ja on sen jälkeen ollut sivussa jalkavaivan takia.
– Sinänsä harmi, ettei kerennyt olla kuin viikon silloin mukana. Nyt ehtii tulla sen kolmisen viikon verran huilia ja hän joutuu sitten lähtemään tähän takamatkalta. Mutta hyvältä näytti sen ensimmäisen viikon ja eiköhän hän tuon takamatkan kuro umpeen. Pystyy kuitenkin tekemään määrättyjä juttuja tuossa koko ajan.
– On päässyt vähän jäälle, mutta ei saa olla vielä missään normaaleissa harjoituksissa mukana. Jos kaikki menee hyvin, niin pikku hiljaa ensi viikolla sitä kuormaa voi kasvattaa. Vaikea sanoa, että milloin on sitten ihan kunnolla harjoituksissa mukana. Mutta joka päivä näyttää paremmalta, Suikkanen tuumaa luottavaisena.
Ilari Savonen, Oulu
Twitter: @ilarisavonen
Aloita sijoittaminen – eToro tarjoaa asiantuntijoiden alustan 0%:n palkkiokuluilla!
- eToron kautta sijoitat asiantuntijoiden kanssa.
- Ei piilokuluja – eTorossa jopa 0%:n palkkiokulut.
- eToro tarjoaa pääsyn 3 000:een eri omaisuuserään, kuten osakkeisiin, ETF:iin, indekseihin ja valuuttoihin.
- Jukka Jalonen puhuu NHL-unelmastaan Viaplaylla – nosti esiin tiellä olevat esteet: ”Vaikuttavat paljon”
- HIFK täräytti pelaajahankinnan tiskiin – kaappasi toisen seuran tähtipuolustajan
- Sanni Hakala kertoi halvaantumisestaan – näin suomalaisen kampannut vastustaja reagoi
- Corey Perry astui viimein julkisuuteen ja kommentoi potkujaan: ”Ei liittynyt kehenkään joukkuekaveriini tai heidän perheenjäseniinsä”
- Suomalaispuolustajista tuli kauppatavaraa Sveitsissä – yksi ulos, toinen sisään
- Liigassa loistanut Patrik Bartosak kohun keskellä: ei ilmestynyt harjoituksiin ja rikkoi lakia
- Liigan ulkomaalaisvahvistukselle poikkeuksellinen jatkosopimus: ”Hän on sarjan kärkimaalivahteja”
- Noloa: suomalaishyökkääjä kurinpidon hampaisiin Ruotsissa filmaamisesta
- IL: Jesse Puljujärvi teki NHL:ään liittyvän paljastuksen!
- NHL:ssä jysähti iso vaihtokauppa!
- Onko lähtölaskenta alkanut? TPS-tähti ei mahdu pelaavaan kokoonpanoon
- Sydäntäsärkevä päivitys: Sanni Hakala joutuu lopettamaan uransa – halvaantui rinnasta alaspäin
- Colorado-puolustaja jättää joukkueen mielenterveys- ja alkoholiongelmien vuoksi
- Harvinainen ulostulo! Pelikaveri tylyttää Connor Bedardia ja muita Chicagon nuoria – vaatii muutosta yhteen asiaan
- Paljastus: Patrick Kane hylkäsi toisen seuran monivuotisen NHL-sopimuksen
- Siirtojytky! Kärpät teki valtavan kaappauksen – vahvistuu NHL-pelaajalla: ”Erittäin harvinaista”
- TSN: NHL-seura pisti lähes kaikki pelaajansa, varauksensa ja lupauksensa myyntiin – vain kolme turvassa
- Ryan Lasch tasoihin nolon Liiga-ennätyksen kanssa – nouseeko hän pian kaikkien aikojen ykköseksi?
- Huippulupaava puolustaja lähtee Liigasta
- No nyt! 5,5 miljoonan dollarin NHL-tykki hyllytettiin – valmentajalta suora perustelu